Avainsana arkisto

ArtikkelitKansi

Ruokamatkailun kansallinen verkosto kutsuu mukaan kaikki ruokamatkailutoimijat

Ruokamatkailun kehittämiseen liittyen parhaillaan on käynnissä Ruokamatkailukilpailu ja ydinalueryhmien rakentaminen. Suomalaisen ruokamatkailun haasteena on pitkään ollut pirstaleisuus. Tähän tarpeeseen syntyi Toiminnallisen ekosysteemin rakentaminen -hanke, jossa rakennetaan ruokamatkailun kansallinen verkosto käyttäjälähtöisesti. Hankkeen toteutuksesta vastaa Haaga-Helia AMK:n Hungry for Finland, jonka tehtävä...

Artikkelit

Historiasta uusia ideoita eteläkarjalaiseen ruokamatkailuun

Kun jään reuna alkoi viimeisimmän jääkauden jälkeen vetäytyä nykyään Suomena tunnetulla alueella kohti luodetta, saapuivat ensimmäiset asukkaat Etelä-Karjalaan. Suomen vanhimpiin kuuluvat, lähes 11 0000 vuoden ikäiset asuinpaikat ovat Joutsenon Kuurmanpohjassa. Niiden asukkaista tiedetään ainakin se, että he valmistivat ja söivät...

Uutiset

Ruualla luodaan vahvimmat elämykset – kohti Maaseutumatkailuseminaaria

Matkailijoita on moneen lähtöön, yksi on rohkeampi ja toinen arempi kokeilemaan uusia asioita. Jokaisen pitää kuitenkin syödä – useamman kerran päivässä. Matkan onnistuminen mitataan viime kädessä mieleen jääneillä elämyksillä. Kun jokin matkalla tehty asia, kohtaaminen tai syöty ruoka aiheuttaa asiakkaalle...

KansiYhteistyöesimerkkejä

Makumatkalla Veikko Huovisen & Hamsterin hengessä

Kainuun toiset kirjamessut pidettiin isänpäiväviikonloppuna Sotkamossa, kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä, Naapurinvaaran upeissa maisemissa. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi Naapurinvaaran Huvikeskukseen satoja kirjoista, kirjallisuudesta ja tarinoista kiinnostunutta kävijää ympäri Suomen. Messuilla pääsi kuuntelemaan valtakunnan arvostetuimpia kirjailijoita ja heidän kertomuksiaan teostensa takana. Vierailijoiden joukossa vilahtelivat...

Artikkelit

Hungry for Finland – ruokamatkailun tuotteistaminen

Yhä useampi matkailija hakee tietoisesti ruokaelämyksiä. He haluavat kokea luonnon, kulttuurin ja paikallisen elämäntavan. Suomalaisessa ruokamatkailussa on potentiaalia, sillä puhtaus, turvallisuus, aitous, tarinat ja paikallisuus luovat arvoa matkailijalle. Hungry for Finland – ruokamatkailun tuotteistamishankkeen (3.9.2018-31.5.2022) tavoitteena oli täydentää alueellisia ja...

Maakunnista

Ruokamatkailumenu on paikallisten vahvuuksien kombo

Ruokamatkailu on aidoimmillaan paikalliset vahvuudet ja erityispiirteet yhteen kokoava kokonaisuus. Paikalliseen kulttuuriin, raaka-aineisiin ja tarjontaan keskittyvä matkailu on kestävintä matkailua. – Kyse on ruokatarjonnan kehittämisestä vastuullisen matkailun näkökulmasta, toteaa restonomi ja luonnontuotekouluttaja Kaisa Lukkari. - Simppelisti sanottuna ruokamatkailu on teemallisia...

Maakunnista

Yhteistyössä on voimaa – palkittu ruokamatkailutuote sekä lähiruokadialogia Hämeessä

Hämäläinen neljän yrityksen yhteinen Taste of Slow Häme -ruokamatkailutuote syntyi yritysten yhteistyön ja hanketoiminnan kautta saadun tuen avulla. Yhteistyötä rakennetaan myös kauppojen ja lähiruokatuottajien välille selvittämällä, millaisia haasteita tai esteitä on lähiruoan matkalla kuluttajan ostoskoriin. Hämäläisten matkailutoimijoiden yhteistyö palkittiin Hungry...

Uutiset

Videot Ruokamatkailukilpailun palkituista

Syyskuussa palkittiin neljännen kerran innovatiivisia ruokamatkailun edelläkävijöitä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka tarjoavat matkailijoille ruokaan liittyviä elämyksiä. Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisestä ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä. Edelliset kilpailut olivat vuosina 2015, 2017 ja 2019. Arvioinnissa...

ArtikkelitKansi

Paikallista ruokakulttuuria ja ruokamatkamuistoja esiteltiin pop-up torilla Turussa

Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kuluttajat ruokaTalouden keskiössä -hanke ja Turun alueen matkailuorganisaatiot järjestivät yhteistyössä kesäkaudella 2021 pop-up Kesätorin Forum Marinum -museon edustalla. Tapahtuma liittyi uudistettuun Merikeskukseen ja sen uuteen näyttelyyn, joka esittelee Turkua ja saaristoa sekä kannustaa matkailemaan vastuullisesti. Kesätoria järjestävät...

1 2 3 4
Sivu 2 / 4