Avainsana arkisto

Uutiset

Proteiinipiilaakso

Tavoitteena oli polkaista käyntiin Jyväskylän seutukunnan Proteiinipiilaakson rakentuminen, millä tarkoitetaan kiertotalouden periaatteita noudattavaa ruokajärjestelmää, joka perustuu tutkijoiden ja yrittäjien väliseen tiiviiseen yhteistyöhön. Proteiinipiilaakson rakentamisen menetelminä toimivat toimijoiden verkottaminen sekä vaihtoehtoisten toimintatapojen kokeileminen. Keskiössä olivat pilottikokonaisuudet, joita oli viisi hamppu, härkäpapu,...

Artikkelit

Flavoria – aidon kuluttajakokemuksen tutkimusalusta

Turun yliopiston Flavoria on lounasravintola ja kahvila, joka toimii samalla tosielämän jatkuvana tutkimus- ja kehityslaboratoriona. Flavoriassa tutkijat ja liiketoiminnan kehittäjät pääsevät tuottamaan uutta tieteellistä tietoa ja innovaatioita ihmisten aitoja kokemuksia tutkimalla ja testaamalla. Tällainen avoin tutkimusalusta arkipäivän ympyröissä on ensimmäinen...

ArtikkelitKansi

Yhteisöllisen elintarvikekehityksen tuloksia ja toimintamalleja Pohjanmaalta

Elintarvikeyritykset, tutkijat ja ruokaharrastajat ovat kohdanneet yhteisöllisen ruokakehittämisen parissa työpajoissa Seinäjoella ja Vaasassa kevään 2018 aikana. Tuoteideoita, demotuotteita ja jo lanseerattujakin tuotteita on tutkailtu niin maun, tulevaisuuden trendien kuin kestävän kehityksenkin näkökulmista. Aistinvaraiset arvioinnit tuotteista ovat kuuluneet teoriaosuuksien lisäksi jokaisen...