Avainsana arkisto

ArtikkelitKansi

Kilpailujen kautta ruoka-alan ammattitaito esille

Ammattitaidon Euroopan mestaruuskilpailu, EuroSkills, järjestettiin Puolan Gdanskissa syyskuun alussa. Etelä-Savon ammattiopisto Esedun opiskelija Jenna Kattilakoski voitti kilpailussa EM-pronssia kondiittorilajissa. EuroSkills-kilpailu on iso tapahtuma, jonka puitteet vastaavat MM-urheilukilpailuja tai olympialaisia. Kisatunnelmaa viritettiin avajaisilla, joihin kuuluivat muun muassa osallistuvien maiden lippukulkueet ja...

KansiMaakunnista

Pohjoisesta ponnistetaan maailmalle – maakunta- ja maarajat ylittävää verkostoa rakentamassa

Pohjois-Pohjanmaalla on meneillään hyvää pöhinää. Yritysten ja kehittäjien verkostot kasvavat ulkomaille, matkailuöiden määrä Oulussa on huippulukemissa, kansainvälisten matkailijoiden määrä on kasvanut, ja maakunnan yritykset nappasivat palkintoja Artesaaniruoan SM-kilpailuissa Rovaniemellä (pdf). Oulun lisäksi myös muut lähikohteet ja esimerkiksi Pohjolan rengastie kiinnostavat...

KansiYhteistyöesimerkkejä

Kestävän ruokaliiketoiminnan edistämistä yliopistojen ja yritysten yhteistyönä osana maisteriopintoja

Vuoropuhelu ja kohtaamiset vahvistavat sekä yliopisto-opiskelijoiden että paikallisten yritysten kestävyys- ja liiketoimintaosaamista. Konkreettiset esimerkit ja keskustelut antavat aihetta tuleville yritysten kehittämissuunnitelmille ja toisaalta tekevät käytännön tasolla toimintaympäristöä tutummaksi opiskelijoille. Helsingin yliopiston ja Vaasan yliopiston ruokaliiketoiminnan opetuksessa panostetaan jatkossa entistä vahvemmin...

Artikkelit

Uutta ajattelua tulevaisuuden maatalouteen – yhteistyömalli Tiny Farms

Vuonna 2020 perustettu saksalainen Tiny Farms on nykyaikainen viljelijöiden osuuskunta, joka tuottaa vihanneksia Brandenburgin alueella, Berliinin itäpuolella. Kyseessä on pienten tuottajien yhteistyömalli, jonka tilat kasvattavat vihanneksia ja toimittavat ne sadan kilometrin säteellä sijaitseviin ravintoloihin, supermarketeihin ja koulujen keittiöihin. Uutta on...

Artikkelit

Gastropajat ovat tuoneet pienyrittäjiä yhteen

Gastropajat on järjestänyt matkailu- ja ruokayrittäjille ja näiden yritysten valtuuttamille työntekijöille valmennuksia etenkin uusien ruokatuotteiden kehittelyyn ja ideointiin liittyen. Lähiruoka ja vastuullisuus ovat olleet kantavina teemoina oli kyseessä sitten uudet kotimaiset kasvisruokareseptit, kiertotalous ja hävikin hallinta kuin vaikkapa raikkaampi saunaruoka...

ArtikkelitKansi

Ruokamatkailun kansallinen verkosto kutsuu mukaan kaikki ruokamatkailutoimijat

Ruokamatkailun kehittämiseen liittyen parhaillaan on käynnissä Ruokamatkailukilpailu ja ydinalueryhmien rakentaminen. Suomalaisen ruokamatkailun haasteena on pitkään ollut pirstaleisuus. Tähän tarpeeseen syntyi Toiminnallisen ekosysteemin rakentaminen -hanke, jossa rakennetaan ruokamatkailun kansallinen verkosto käyttäjälähtöisesti. Hankkeen toteutuksesta vastaa Haaga-Helia AMK:n Hungry for Finland, jonka tehtävä...

Maakunnista

Ruokaprovinssi 2030 – paras paikka ruokabisnekselle

Etelä-Pohjanmaan koko ruoka-alalle pellolta pöytään koottiin strategia, jonka visiotavoitteeksi kiteytettiin lause ”Ruokaprovinssi 2030 – paras paikka ruokabisnekselle”. Lähtökohdat ruoka-alan vahvistamiselle ovat maakunnassa mainiot: provinssin pääkaupunki on pokannut Suomen yrittäjäystävällisimmän kaupungin tittelin jo useita vuosia peräkkäin, ja maakunnan ruoka-ala on kansallisesti,...

Uutiset

Ruualla luodaan vahvimmat elämykset – kohti Maaseutumatkailuseminaaria

Matkailijoita on moneen lähtöön, yksi on rohkeampi ja toinen arempi kokeilemaan uusia asioita. Jokaisen pitää kuitenkin syödä – useamman kerran päivässä. Matkan onnistuminen mitataan viime kädessä mieleen jääneillä elämyksillä. Kun jokin matkalla tehty asia, kohtaaminen tai syöty ruoka aiheuttaa asiakkaalle...

Vieraskynä

Kehittämistyö näkyviin

Elintarvikealan kehittämistyön tuloksia ja toimintaa on esitelty ja koottu omaan julkaisuun jo usean vuosikymmenen ajan. Vuosien saatossa Ruoka-Suomi -tiedotteesta muotoutui lehti, joka sai nimekseen vuonna 2016 Aitoja makuja. Nykyajan hengen mukaisesti aiemmin postilaatikkoon jaettu lehti muuttui verkkolehdeksi vuonna 2018. Kuluttajien...

Uutiset

Luomua kehitetään koko arvoketjun yhteistyöllä

Pro Luomu koordinoi ja ylläpitää luomualan arvoketjutyöryhmiä, joiden tavoitteena on edistää luomutuotannon kehitystä Suomessa. Tuoteryhmäkohtaisissa arvoketjutyöryhmissä seurataan luomualan kehitystä ja etsitään ratkaisuja tuotannon ja jalostuksen ongelmiin. Lisäksi arvoketjutyöryhmät seuraavat luomumarkkinoiden tilannetta ja lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä. Jokaisessa arvoketjutyöryhmässä on edustettuina kyseisen...

1 2 6
Sivu 1 / 6