Avainsana arkisto

ArtikkelitKansi

Kilpailujen kautta ruoka-alan ammattitaito esille

Ammattitaidon Euroopan mestaruuskilpailu, EuroSkills, järjestettiin Puolan Gdanskissa syyskuun alussa. Etelä-Savon ammattiopisto Esedun opiskelija Jenna Kattilakoski voitti kilpailussa EM-pronssia kondiittorilajissa. EuroSkills-kilpailu on iso tapahtuma, jonka puitteet vastaavat MM-urheilukilpailuja tai olympialaisia. Kisatunnelmaa viritettiin avajaisilla, joihin kuuluivat muun muassa osallistuvien maiden lippukulkueet ja...

Uutiset

Artesaaniruoan SM-kilpailujen 2023 satoa

Rovaniemellä järjestetyssä Artesaaniruoan SM-kilpailuissa palkittiin aiemmilta vuosilta tuttujen kilpailukategorioiden lisäksi arktinen artesaanituote. Artesaaniruoka SM-kilpailuun oli tänä vuonna ilmoitettu 107 tuotetta. Mukana kilpailemassa oli 25 yritystä Suomesta ja Pohjois-Ruotsista. Tänä vuonna esille nousi erityisesti luonnontuotteiden runsas käyttö tuotteissa, sivuvirtojen käyttö innovatiivisilla...

Uutiset

Ruoka-alan tulevia tapahtumia

Vuosi on kääntymässä loppupuolelle, mutta vielä on monipuolisesti tarjolla ruoka-alan tilaisuuksia marras-joulukuussa. Kannattaakin käydä kurkkaamassa Aitoja makuja -tapahtumakalenteria. Aitoja makuja -lehti ilmestyy vuonna 2024 viisi kertaa: 14.2., 17.4., 12.6., 18.9. ja 20.11. Mikäli haluat kirjoittaa artikkelin lehteen, niin ota yhteyttä...

Maakunnista

InnoFood keräsi Seinäjoelle kansainvälisiä ruoka-alan asiantuntijoita

InnoFood -tapahtuma toi yhteen tutkijoita, yrityksiä ja muita ruoka-alan sidosryhmiä keskustelemaan, verkostoitumaan ja visioimaan ruoka-alan tulevaisuutta Seinäjoelle 7.-8.9.2023. Tapahtumaan osallistui noin 110 ruoka-alan yrittäjää, tutkijaa ja kehittäjää Suomesta ja maailmalta. Hollantilainen innovaatioprofessori Paul Iske herätteli yleisöä epäonnistumaan otsikolla ”Brilliant Failures”....

Uutiset

Lähiruokapäivänä pääsi tutustumaan yli 300 kohteeseen eri puolilla Suomea

Lähellä tuotettu ruoka kiinnostaa kuluttajia enemmän kuin koskaan, mihin osaltaan ovat vaikuttaneet koronakriisi ja Ukrainan sota. On herätty aivan uudella tavalla miettimään Suomen omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja ruokatuotannon ketjua. Lähiruokapäivä järjestettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa lauantaina 9.9.2023. Ruokaviraston maaseutuverkostoyksikkö koordinoi Lähiruokapäivää...

Uutiset

Ruoka-alan tulevia tapahtumia

Laita kalenteriin! Ruoka-alan uudet mahdollisuudet -seminaari 29.11. Jo perinteiseksi muodostunut ruoka-alan valtakunnallinen seminaari järjestetään Helsingin Pasilassa. Ruoka-alan uudet mahdollisuudet -seminaarissa keskitytään TKI-näkökulmiin, innovaatioiden rahoitusmahdollisuuksiin ja yritysten muutosjoustavuuteen varautumisen näkökulmasta. Lisätietoja päivitetään tapahtumakalenteriin lokakuussa. Syksyllä järjestetään monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Ruoka-alan...

Maakunnista

Ruokayrittäjän kevätpäivät järjestettiin Kemiönsaaressa

Aiempina vuosina järjestetyt yrittäjäpäivät saivat vihdoin jatkoa koronavuosien tauon jälkeen Kemiönsaaren Kasnäsissä, kun viitisenkymmentä ruoka-alan yrittäjää, kehittäjää ja toimijaa Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta kerääntyi yhteen. Tilaisuuden tavoitteena oli koota toimijoita saman katon alle saamaan ideoita uusista liiketoimintamahdollisuuksista, toimintaan vaikuttavista trendeistä sekä...

Uutiset

Luomutilat tutuksi Luonnon päivänä 26.8.2023

Luomutilat ympäri Suomen avaavat jälleen ovensa kuluttajille elokuun lopussa. Päivä tarjoaa luomutiloille mahdollisuuden kertoa yleisölle omasta tilasta ja luomutuotannosta sekä myydä oman tilan tuotteita. Luonnon päivään osallistuvien tilojen tiedot julkaistaan Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtumasivuilla ja sosiaalisen median kautta. Päivän tilallaan...

Uutiset

Valtakunnallinen lähiruokapäivä 9.9.2023

Lähiruokapäivä on tarkoitettu kaiken kokoisille ja näköisille tuottajille, tiloille, puutarhoille, palveluille, yrittäjille ja jatkojalostajille, jotka työskentelevät suomalaisen lähiruoan parissa. Mukaan toivotaan myös maaseudun elämysmatkailun tuottajia, ruoka-alan ammattilaisia ja muita toimijoita, aina yhdistyksiä ja seuroja myöten. Lue lisää ja ilmoittaudu Lähiruokapäivä.fi!...

Uutiset

Arktisuus mukana Artesaaniruoan SM-kilpailuissa Rovaniemellä lokakuussa

Vuoden 2023 Artesaaniruoan SM-kilpailut järjestetään 17.-19.10.2023 Lapin ammattikorkeakoulun Jokiväylän kampuksella Rovaniemellä. Kilpailu on avoin yrittäjille Suomesta, Ruotsista ja Norjasta ja tämän vuoden teemana on arktinen artesaaniruoka. - Arktisuus näkyy kilpailussa monella tapaa. Seminaaripuheenvuoroissa ja palkintojenjaossa teema on mukana tiiviisti, mutta...

1 3 4 5 11
Sivu 4 / 11