EuroSkills on kansainvälinen ammattitaidon Euroopan mestaruuskilpailu, jossa ammattiin opiskelevat ja jo valmistuneet nuoret kilpailevat oman alansa paremmuudesta. Tämän vuoden kilpailu järjestetään Puolassa 5.–9.9.2023 ja mukana on ensimmäistä kertaa kondiittorilaji. Kondiittorilajin kilpailuvalmennukseen kuuluu myös kilpailijoiden kansainvälisen kokemuksen kartuttaminen ja harjoituskilpailu, joka järjestettiin Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksessa 24.–26.4.2023 pidetyn harjoitusleirin loppuhuipentumana.
– Harjoituskilpailun tunnelma oli todella hyvä ja saimme paljon kehuja osallistuneilta, iloitsee Koulutuskeskus Salpauksen elintarvikealan lehtori Outi Suopanki, joka on aiemmin toiminut eksperttinä ammattitaidon maailmanmestaruus- eli WorldSkills-kilpailuissa vuonna 2017 Abu Dhabissa ja 2022 Luzernissa.
Suopanki on mukana syksyllä Puolan EuroSkills-kilpailussa pääeksperttinä eli päätuomarina.
– Tapahtumassa kilpailijat saivat kokemusta omasta ja toistensa osaamisesta oikeassa kilpailutilanteessa. Kaikki löysivät varmasti kehittämisen ja petraamisen kohtia syyskuun finaaliin, Suopanki kertoo.
Valmennustapahtumaan osallistuivat kondiittorilajin kilpailijat ja heidän valmentajansa Itävallasta, Ranskasta ja Suomesta. Harjoituskilpailussa testattiin kilpailijoiden kykyä toteuttaa samantyylisiä tehtävänantoja kuin itse kisassa tullaan antamaan sekä ennen kaikkea kilpailijoiden kykyä toimia kilpailutilanteen tuoman paineen alla. Puolan finaalissa on mukana seitsemän kilpailijaa ympäri Eurooppaa.
Harjoituskilpailu nosti esiin eri maiden kilpailijoiden omia vahvuuksia
Korkeasta kilpailun tasosta kertoo se, että kilpailijat olivat monella tapaa tasaväkisiä. Leivostehtävässä kaikki loivat todella kauniita ja hienoja leivoksia, mutta jokaiselta löytyi myös muista erottuvia omia vahvuuksia. Esimerkiksi marsipaanimuotoilussa Itävallan kilpailija oli ylivoimainen.
– Se oli erittäin hyvä muistutus muille siitä, että muotoilun harjoitteluun täytyy satsata finaalia varten, Suopanki pohtii.
EuroSkills-kilpailun kansallinen karsintavaihe on erilainen aina maasta riippuen ja osa ehtii saada valmennusta jopa vuoden pidempään. Muun muassa Suomessa järjestetään erillinen karsintakilpailu maajoukkueeseen pääsystä. Lisäksi eri maissa kondiittorin opintoihin kuuluu erilaisia aihealueita ja taitoja, ja niitä painotetaan hiukan eri tavoin.
– Esimerkiksi Ranskassa on tyypillistä, että jo opintojen alusta alkaen ollaan suurin osa työpaikalla oppimassa ja koulussa tehdään vain tiettyjä jaksoja. Ranskan 23-vuotiaalla kilpailijalla on siis jo 8 vuoden kokemus kondiittorityöskentelystä, Suopanki valottaa.
Suomalaista osaamista esiteltiin tapahtumassa yhtä lailla.
– Meillä jälkiruokien merkitys on viime aikoina noussut entistä vahvemmin osaksi leipuri-kondiittoreiden opintoja, kun aiemmin jälkiruoat ovat kuuluneet lähinnä kokkien opintoihin. Vieraiden kanssa valmistimme muun muassa ruista ja hillaa sisältäviä annosjälkiruokia. Annoksiin kuuluneet ruisjauhoista tehdyt macarons-leivokset saivat erittäin yllättyneen mutta innostuneen vastaanoton erityisesti ranskalaisilta, Suopanki kertoo.
Suomen osalta paikalla olivat Esedua edustava kondiittorilajin kilpailija Jenna Kattilakoski sekä koko valmennustiimi, johon Suopangin lisäksi kuuluvat lajipäällikkö Markku Vengasaho Saimaan ammattiopisto Samposta sekä Skills-huippuvalmentajat Juliana Hokkanen Esedusta ja Joakim Helala Pietarsaaren Optimasta.
– Suomen mittakaavassa on ollut harvinaista, että eri oppilaitosten edustajista koostuva tiimi tekee näin tiivistä yhteistyötä. Vaikka tässä tapauksessa yhteistyö keskittyykin Suomen kilpailijan valmennukseen, isommassa mittakaavassa työ hyödyttää koko alaa, Suopanki kehuu.
Monenlaista hyötyä ja osaamisen kartuttamista kilpailijoista ekspertteihin
Valmennustapahtumaan kuului keskiviikon harjoituskilpailun lisäksi maanantaina maailmanmestaruuden WorldSkills-kilpailun kondiittorilajissa vuonna 2017 voittaneen Emeliina Papinniemen kurssipäivä. Papinniemi valmensi kilpailijoita petit fours-leivoksien valmistamisessa.
– Ranskalaiset vieraamme kehuivat Papinniemen leivosten olevan supertasoa, ihan kuin pieniä koruja! Suopanki iloitsee.
Lisäksi ohjelmassa oli vierailuja paikallisissa konditorioissa sekä Koulutuskeskus Salpauksen matkailualan opiskelijoiden järjestämä kierros Lahdessa. Valmennustapahtumaa varten saatiin Tampereen Talouskoulun Säätiön apuraha, jonka avulla tuotetaan myös muita alan opiskelijoita hyödyttäviä materiaaleja. Emeliina Papinniemen valmennuspäivästä tuotettiin videokooste ja julkaistiin yksi valmennuksessa käytetty resepti vapaaseen käyttöön.
Harjoituskilpailu sekä finaali Puolassa järjestetään myös nuorten kondiittorikykyjen ja heidän valmennustiimiensä sekä tuomariston verkostoitumisen ja ammattitaidon lisäämisen vuoksi.
– Kilpailutapahtumissa on tarkoitus päästä jakamaan osaamista ja ideoita yhdessä. Lisäksi matka Puolan kilpailuihin tulee varmasti olemaan harjoituskilpailuun osallistuneille kilpailijoille todella mukava, kun he nyt tuntevat toisensa etukäteen, Suopanki kertoo.
Harjoituskilpailu oli harjoitusmahdollisuus myös maiden omille eksperteille kouluttautua kisojen tuomarointia varten. Määrällisen arvioinnin lisäksi ekspertit tekevät laadullista arviointia, joka perustuu tarkkoihin, ennalta määriteltyihin kriteereihin.
Seuraavaksi suuntana Puolan EuroSkills-kilpailu
Kansainvälistä toimintaa on nykyään lähes kaikilla kouluilla, minkä vuoksi erilaisia tapahtumia ja toimintaa järjestetään ahkerasti. Vinkkeinä kansainvälisten kilpailutapahtumien osalta Suopanki peräänkuuluttaa tiedottamisen tärkeyttä.
– Vieraille on tärkeää antaa etukäteen tietoa vierailun sisällöstä, jotta siihen osataan varautua. Osana omaa tapahtumaamme varasimme esimerkiksi rantasaunan ja kerroimme suomalaisesta saunakulttuurista jo etukäteen, mikä varmisti tilanteen mutkattoman onnistumisen, Suopanki jatkaa.
Oma työnsä on tietysti itse tapahtumajärjestämisessä, kuten hotellien kilpailutuksessa, raaka-aineiden tilauksessa ja ohjelman suunnittelussa. Seuraavaksi pallo on kuitenkin Puolassa tapahtumajärjestämisen osalta, vaikka pääeksperttinä Suopanki onkin keskeisessä tehtävässä.
Valmennuksen osalta tahti kiihtyy, sillä kilpailutehtävät julkaistiin kesäkuun alussa. Gdanskissa kilpailijoiden tulee valmistaa 80–100 cm korkea suklaataitotyö, trendikäs top forward -kakku, petit fours -leivoksia, annosjälkiruokia, kaksi marsipaanihahmoa sekä suklaakonvehteja. Tähän kaikkeen aikaa on yhteensä 18 tuntia, joten tuotteet ja aikataulutus on mietittävä erittäin tarkkaan jo etukäteen. Lisäksi on varauduttava vasta kilpailupaikalla julkistettaviin yllätystehtäviin, joten kilpailijat ovat ison haasteen edessä.
Linkki Sampon kondiittorimestareiden sivulle, mistä löytyy myös superherkullinen petit four -resepti ja viime vuoden EuroSkills-kilpailuvideointi:
Jenna Kattilakoski kilpailee EuroSkills 5.–9.9.2023 Gdanskissa, Puolassa. – Kondiittorimestarit
Kirjoittaja
Ellinoora Havaste
Turun yliopisto Brahea-keskus
Kuvat Markku Vengasaho