Avainsana arkisto

Maakunnista

Ruoka tuo yhteen Uudellamaalla

Uutta yrittäjyyttä alalle rohkaistaan tuomalla esiin onnistumisia ja kertomalla erilaisista yrittäjyyden mahdollisuuksista. Tukemalla uusia ideoita ja verkostoitumista edistetään parhaiten uusia avauksia. Suomessa on sekä suuryrityksiä että lukuisia pieniä yrityksiä, joilla kaikilla on tärkeä tehtävänsä ruoka-alan kokonaisuudelle. Varsinkin pienten ruoka-alan yritysten...

Uutiset

Verkostoilla voimaa yhteistyöhön

Ruokasektorin valtakunnallinen koordinaatio jatkaa työtään panostaen tulevina vuosina ruoka-alan toimijoiden ja verkostojen yhteistyön edistämiseen. Tavoitteena on tukea alueilla ja valtakunnallisesti tapahtuvaa kehittämistyötä lähiruoka-, luomu- ja luonnontuotealojen parissa muun muassa mahdollistamalla kokemusten vaihtoa ja toisilta oppimista sekä jakamalla toimialaan liittyvää tutkimustietoa...

Artikkelit

Poimintoja Luomuelintarvikepäivän annista

Yhdessä tekeminen, vienti, kuluttajaviestintä, kampanjointi, markkinarakojen etsiminen – muun muassa nämä aiheet herättivät keskustelua 8.10.2024 järjestetyssä Luomuelintarvikepäivässä. Helsingin Kalasatamassa järjestetty tapahtuma oli kymmenes laatuaan ja toi K-Kampukselle lokakuisena tiistaina 140 luomuelintarvikkeiden ystävää. K-Kampuksen aula Kalasatamassa alkaa täyttyä syksyisenä tiistai aamuna....

ArtikkelitKansi

Kotikansainvälistymiseen ei tarvita lentolippua

Kotikansainvälistyminen on uudehko termi asialle, joka ei ole ollenkaan uusi. Se on kansainvälistymistä, jonka takia ei tarvitse siirtyä Suomen rajojen ulkopuolelle. Se on esimerkiksi sitä, että vaihto-opiskelijan avulla lukiolaiset oppivat uusia asioita vieraasta kulttuurista. Kotikansainvälistymisen keinoja voi hyödyntää myös suomalaisten...

Artikkelit

Teknologiaa marjanpoiminnan apuna testattiin Rovaniemellä

Kansainvälinen tutkijajoukko suoritti Rovaniemellä FEROX-hankkeen maastotestejä syyskuun ensimmäisellä viikolla. Hankkeen tavoitteena on tehostaa ja helpottaa luonnonmarjojen poimintatyötä uusimman teknologian avulla. Poimijoiden testattavana oli muun muassa droonien käyttömahdollisuudet sekä puolukkakarttasovellus. Keräämme luonnonmarjasadostamme Suomessa vuosittain talteen noin 10 %. Keskeisenä haasteena on...

Maakunnista

Mitä maakunnissa tapahtuu ruokasektorilla?

Oletko perillä siitä, mitä lähialueellasi tapahtuu elintarvikealalla? Mikä taho edistää maakuntasi ruoan asiaa? Toimijoita ja tapahtumaa on paljon ja perässä ei meinaa pysyä. Huoli pois, sillä alta löydät koosteen tahoista, jotka pitävät yllä ja kehittävät ruoka-alan toimintaa eri alueilla. Listatut...

Artikkelit

Ruokayrittäjien toimialapäivillä maisteltiin, verkostoiduttiin ja inspiroiduttiin

Helsingissä Haaga-Helian Haagan kampuksella järjestettiin 11.–12. huhtikuuta ruokayrittäjien tapahtuma usean eri taustatahon toimesta. Päivät pitivät sisällään lähiruokakohteissa vierailuja, Flavour Hub-verkostoitumistapahtuman ostajille, myyjille ja kehittäjille sekä liiketoimintaa kehittävää koulutusta ja puheenvuoroja. Yrittäjä Gunnel Englund maistattaa Flavour Hubissa. Ruokayrittäjien toimialapäivät olivat jatkumoa...

Artikkelit

Luonnontuoteala esittäytyi eduskunnassa

Luonnontuotealan valtakunnalliset toimialajärjestöt, Arktiset Aromit ry ja Suomen Luontoyrittäjyysverkosto ry sekä Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti tekivät alaa tutuksi eduskunnassa. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä maa- ja metsätalousvaliokunnan kanssa ja kohderyhmänä olivat kaikki kansanedustajat ja muut eduskunnassa työskentelevät. Mukana oli myös joukko alan toimijoita,...

Artikkelit

Makuja laineilla: Luksusjahtien ja risteilyalusten elintarvikemarkkinat

Risteily- ja luksusjahtiala kasvavat voimakkaasti ja kasvun ennustetaan jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen. Sen lisäksi, että ala työllistää telakoita alihankintaketjuineen, on operoinnin aikaisilla viihde- ja ravintolapalveluilla yhä merkittävämpi rooli kilpailtaessa asiakkaista. Ruokasektorilla on suuri kasvupotentiaali ja hyvät markkinamahdollisuudet myös suomalaisille elintarvikkeille ja...

ArtikkelitKansi

Ruokaklusteri kansainvälistymisen tukena

Ruoka-alan elinkeinotoimintaa, innovaatioita ja kansainvälistymistä Etelä-Savossa haluttiin vauhdittaa ruokaklusterin avulla. Etelä-Savon ruokaklusteri laajentaa pitkäaikaista elintarvikealan yhteistyötä ja nostaa yritysten roolin aiempaa vahvemmaksi. Etelä-Savon ruokaklusterin perustamiseen kannusti Etelä-Savon maakuntaliiton laatima älykkään erikoistumisen strategia (ÄES), jonka toimeenpanoa maakunnan klusterit edistävät konkreettisilla toimenpiteillään....

1 2 3 10
Sivu 2 / 10