Artikkelit

Satokauden eväät noudetaan Foodhubista

1.14TLukenut

Uudenmaan ruoan Foodhub-projekti laajentaa toimintaansa avaamalla uuden noutopisteen Espoossa. Palvelu tähtää kestävän kulutuksen edistämiseen, satokauden mukaiseen ruokailuun ja paikallisten tuottajien tukemiseen.

Vuosi sitten Uudenmaan ruoan perustama Foodhub on perustamassa toista jakelupistettään. Pilottina toimineen Herttoniemen kirjaston jakelupisteen lisäksi toiminta laajenee Espoon Nihtisillan kierrätyskeskukseen.
– Noutopisteiden sijainnit ovat strategisia, sillä kirjaston ja kierrätyskeskuksen asiakaskunta on kiinnostunut kestävästä kulutuksesta, kertoo Foodhubin tiimin Olli Repo.

Foodhubin tarkoituksena onkin kannustaa kuluttajia kestävään kuluttamiseen. Ruokakauppojen tarjotessa vuoden ympäri kaikkia mahdollisia elintarvikkeita painottaa Foodhub satokauden mukaisia tuotteita. Lisäksi Foodhub pyrkii saamaan kuluttajia enemmän mukaan tuotantoon. Tilatessaan tuotteita jo hyvissä ajoin etukäteen kantaa kuluttaja riskiä yhdessä tuottajan kanssa ja saa vastavuoroisesti tilaamansa tuotteet silloin, kun ne ovat parhaimmillaan.
– Satokaudessa mukanaolo edellyttää sitoutumista ja joustavuutta sekä kuluttajalta että tuottajalta, tiivistää Repo.

Kyselyn perusteella Foodhubin asiakkaat pitävät osallistumisensa tärkeimpänä syynä pienten maatilojen tukemista. Erityiskiitosta Foodhub on saanut hinnoittelun avaamisesta. Jokaisen tuotteen kohdalla on eroteltu, mikä osuus hinnasta menee tuottajalle, veroihin ja Uudenmaan ruoalle.

Toimintamalli on pitkän kehitystyön tulosta

Foodhubin palveluprosessi ja tekninen puoli on saatu hiottu toimiviksi. Tilaus tehdään verkkokaupassa ja noutopisteen oven avaus, palautteen anto ja kulunvalvonta toteutuvat puhelimitse.

– Meillä on pohjalla pitkä kokemus ruokapiireistä, joiden pyörittämisessä olemme kokeilleet erilaisia malleja. Ruokapiirit ovat olleet liian työllistäviä, minkä vuoksi lähdimme pohtimaan erityisesti tuotteiden noutoprosessia, kertoo Repo.

FoodHub-verkostossa on tällä hetkellä mukana noin 20 tuottajaa ja tuotevalikoima kattaa toistasataa tuotetta. Verkostoa ja sen tuotevalikoimaa ollaan laajentamassa, vaikka kasvu halutaankin pitää maltillisena. Tuottajien saaminen mukaan Foodhub-verkostoon on osoittautunut melko helpoksi. Toisin kuin ruokapiireissä, listaavat ja hinnoittelevat tuottajat myymänsä elintarvikkeet itse Foodhubin nettisivuille.

Ruokakulttuuria rikastamassa

Voisiko Foodhub laajentua Uudenmaan ulkopuolelle?
– Uskon, että eri alueiden tuottajien elintarvikkeita voitaisiin myydä paikallisissa Foodhubeissa. Pienten tuottajien tukemisen lisäksi olisi tärkeää saada takaisin ylpeys paikallisuudesta ja säilyttää ruokakulttuurin rikkaus, toteaa Repo.

Tulevaisuudesta puhuttaessa Repo arvioi ruoan kotiinkuljetuksen yleistyvän jossakin vaiheessa. Hän myös toivoo suomalaiselta ruokakeskustelulta avarakatseisuutta.

– Esimerkiksi lihan ja kasvisruoan vastakkainasettelu ei ole niin yksinkertaista. Meidän tulisi Suomessa ymmärtää, että ruokaan liittyvät ongelmamme ovat erilaisia kuin maailmalla, summaa Repo.

www.ekompi.net

Teksti: Johanna Monnonen