Avainsana arkisto

Artikkelit

Elinvoimaa kalatalouteen ja lisää kotimaista kalaa kuluttajalle tiedon avulla

Suomessa syödystä kaupallisesta kalasta yli 80 % on tuontikalaa. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt kotimaisen kalan edistämisohjelman, jonka tavoitteena on tuplata kotimaisen kalan kulutus vuoteen 2035. Kuluttaja- ja markkinalähtöisyyden vahvistumisen, alan uudistumisen sekä kestävän ja vastuullisen toiminnan lisäksi alkutuotannon toiminnan...

Uutiset

Uutta liiketoimintaa elintarvikekuljetuksia ja muita kuljetuksia yhdistelemällä

Uusi Elintarvikekuljetukset ja niiden yhdistely muihin kuljetuksiin -infograafi auttaa yrityksiä kuljetusten yhdistelyn suunnittelussa. Kuljetuksiin vaikuttavat toimialojen lainsäädännöt ja ohjeistukset, joista infograafiin on koottu keskeisimpiä asioita ja linkkejä jatkotiedon lähteille. Se ei ota huomioon koronaepidemia-ajan poikkeussäädöksiä. Infograafin kohderyhmänä ovat ammattimaista kuljetustoimintaa...

Artikkelit

Satokauden eväät noudetaan Foodhubista

Uudenmaan ruoan Foodhub-projekti laajentaa toimintaansa avaamalla uuden noutopisteen Espoossa. Palvelu tähtää kestävän kulutuksen edistämiseen, satokauden mukaiseen ruokailuun ja paikallisten tuottajien tukemiseen. Vuosi sitten Uudenmaan ruoan perustama Foodhub on perustamassa toista jakelupistettään. Pilottina toimineen Herttoniemen kirjaston jakelupisteen lisäksi toiminta laajenee Espoon...

Artikkelit

Ruoka-alan hankkeista lisäpuhtia Varsinais-Suomen ruokaketjulle

Varsinais-Suomen Ruoka-ala kasvuun -tilaisuudessa esiteltiin useita alueellisia ja valtakunnallisia lähiruokaan, luomuun ja luonnontuotteisiin liittyviä hankkeita. Yleisesti ottaen ruokaketjun merkitys on Varsinais-Suomen alueella isompi kuin muualla Suomessa. Turun yliopiston Brahea-keskuksen Johanna Mattila kertoi tilaisuudessa alueen elintarvikealan yritysten kehittämistarpeista, joihin lukeutuvat muun...

Uutiset

Ammattimaisen tavarankuljetuksen voi aloittaa yhä helpommin

Liikennepalvelulain muutos viime syksynä mahdollistaa uutta liiketoimintaa ja uusia konsepteja ammattimaiseen tavarankuljetukseen lupajärjestelmän keventyessä. Muutoksen myötä ajoneuvojen vaatimat järjestelyt tavarankuljetuksen aloittamiseksi voi jakaa kolmeen luokkaan: 1. Ammattimainen tavarankuljetus kokonaismassaltaan yli 3 500 kiloisella ajoneuvolla tai yhdistelmällä edellyttää tavaraliikennelupaa. Traktorilla saa...