Uutiset

Vuoden lähiruokateko 2020 -yleisöäänestyksessä viisi ehdokasta

938Lukenut

Vuoden lähiruokaateko 2020 -yleisöäänestys on käynnistynyt Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla. Omaa suosikkiaan voi äänestää 5.4. saakka. Sekä yleisöäänestyksen voittaja että raadin valitsema Vuoden lähiruokateko 2020 -palkinnonsaaja julkistetaan Lähiruoka & luomu -messuilla perjantaina 21.8. Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden lähiruokateko -palkinnon yhteydessä järjestetään tänä keväänä ensimmäisen kerran yleisöäänestys, johon palkintoraati on valinnut viisi ehdokasta. Äänestyksen avulla raati haluaa yhä laajemmin nostaa esille viime vuoden aikana ansioituneita lähiruokatekoja ja kuluttajien mieltymyksiä.

Yleisöäänestyksessä ovat mukana seuraavat ehdokkaat:

Kokit & Farmarit illallinen Finlandia-ravintolassa: Finlandia-talolla järjestettiin syksyllä 2019 jo toistamiseen Kokit & Farmarit -elämysillallinen. Illallisen valmisti neljä huippukokkia, jotka valitsivat työparikseen pientilalliset, joiden kanssa he päättivät myös raaka-aineet. Sekä kokkeja että farmareita haastateltiin samalla kun he valmistivat ruokia. Asiakkaalle tehtiin läpinäkyväksi, mistä hänen ateriansa koostui. Lisäksi pientilalliset saivat oman äänensä kuuluviin.

Laidun Hereford on kahden emolehmäkasvattajan yritys, joiden perusarvoihin kuuluu eläinten hyvinvointi. Naudasta huolehditaan vasikasta aikuiseksi tarjoten parasta mahdollista hoivaa ja ravintoa sekä mahdollistamalla turvalliset olosuhteet. Eläinten kasvatuksen lisäksi yritys myy ja valmistaa itse kasvattamastaan lihasta puhdasta ruokaa omassa verkkokaupassaan ja vuonna 2019 valmistuneessa lihanjalostamossaan.

Pielisen Kalan työ suomalaisen, eettisesti tuotetun kalaruoan puolesta ei ole jäänyt moneltakaan huomaamatta. Vuonna 2019 markkinoille tulleessa Luonnonkala-säilykkeessä yhdistyy kaikki, mihin yritys uskoo: kestävä kalastus, kotimainen ja kuluttajaystävällinen ravinto ja puhdas maku. Pohjois-Karjalan Nurmeksessa toimivan Pielisen Kalan toimintaa ohjaavat rakkaus puhtaaseen luontoon ja perinteiseen kalastukseen; siihen, että kala saadaan, ei oteta.

Silmusalaatti: Seitsemänvuotiaana Samuli Laurikainen antoi paikallislehteen haastattelun, jossa hän kertoi isona ryhtyvänsä maanviljelijäksi. Lupaus tuli lunastetuksi syksyllä 2012 kun edessä oli muutto rakkauden perässä Helsinkiin ja alkoi ensimmäisen kasvuhuoneen rakentaminen. Kahdeksassa vuodessa on yksin yrittämisestä kehitytty pienin askelin ja päämäärätietoisella työllä monien huulille. Silmusalaatit viljellään Espoon Kerassa ja ovat pk-seudun todellista lähiruokaa.

Suomen Artesaaniruokayhdistys on perustettu kehittämään ja edistämään artesaaniruokaa koko Suomessa. Yhdistyksen tavoitteisiin kuuluu maaseudun autioitumisen estäminen parantamalla pienten paikallisten tuottajien toimintaedellytyksiä. Vuosittain järjestettävä Artesaaniruoan SM-kilpailu vahvistaa ja tekee tunnetuksi käsityömäistä elintarvikeyrittäjyyttä niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla.
Äänestä suosikkiasi vuoden 2020 lähiruokateoksi  5.4. mennessä.

Palkinnonsaaja että yleisön suosikki julkistetaan Lähiruoka & luomu -messuilla 21.8. Helsingin Messukeskuksessa. Lisätietoa ehdokkaista ja syksylle siirtyneestä tapahtumasta www.lahiruokaluomu.fi.

Kuva Messukeskus

 

Lisätietoja
Antti Karjunen
antti.karjunen@messukeskus.com