Uutiset

Tulossa tutkittua tietoa ammattikeittiöistä

757Lukenut

Taloustutkimus Oy toteuttaa maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta ammattikeittiöille suunnatun selvityksen, jonka avulla halutaan syventää tietoa ammattikeittiöiden raaka-ainehankintojen nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkemyksistä. Selvityksen kohderyhmänä ovat sekä julkiset että yksityiset ammattikeittiöt. Kyselyssä selvitetään muun muassa keittiöammattilaisten arvioita kotimaisten, lähellä tuotettujen ja luomuraaka-aineiden käytön määristä tuoteryhmittäin. Lisäksi kartoitetaan muutamalla kysymyksellä kasvisruoan tarjontaa sekä hävikinseurantaa.

Selvityksen taustalla on Taloustutkimuksen aiemmin toteuttama Food Service Feedback -tutkimus, jota ei kuitenkaan ole toteutettu pariin vuoteen. Kyselyssä osa kysymyksistä on pyritty pitämään samoina edelliseen tutkimukseen verrattuna vertailutiedon saamiseksi. Selvitys valmistuu kevään 2020 aikana, ja se tullaan julkaisemaan maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilla. Selvityksen tulokset ovat päätöksentekijöiden, kehittäjien ja yrittäjien käytettävissä.

Lisätietoja selvityksestä
Kirsi Viljanen / maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@mmm.fi