Avainsana arkisto

Artikkelit

Lähiruokaohjelmaa päivitetään – arviointi antaa suuntaa

Lähiruokaohjelma on hallituksen ruokapolitiikan tavoitteita tukeva ohjausväline, ja sitä on toteutettu vuodesta 2013 lähtien. Edelliseen hallitusohjelmaan oli kirjattu ohjelman jatkaminen, ja siksi maa- ja metsätalousministeriö tilasi ohjelmasta ulkopuolisen, joulukuussa 2018 valmistuneen arvioinnin. Arvioinnin tulokset hyödynnetään nyt työn alla olevassa ohjelman...

Uutiset

Lähiruoka ravintoloissa

Porvoossa, yhdessä Suomen johtavista ruokakaupungeista, hyödynnetään luomu- ja lähiruokaa mm. kolmatta kertaa ravintolat järjestivät suositun SMAKU Porvoo tapahtuman elokuun lopulla. Viikon aikana mukana olevissa ravintoloissa oli mahdollisuus käydä maistamassa ravintolan omaa Signature dish -annosta viiden euron hinnalla. Porvoo on edelläkävijä...

Maakunnista

Makuvankkuri tuo paikalliset tuotteet lähelle

Pohjois-Karjalassa aloittaa maaliskuussa Makuvankkuri-lähiruokamyymäläauto, jonka kyydissä on yli neljänkymmenen paikallisen tuottajan tuotteita. Makuvankkuri kiertää 27. maaliskuuta alkaen vakioreitit, noin kolmekymmentä pysäkkiä, sekä osallistuu toreille, markkinoille ja tapahtumiin. Idea Makuvankkurin perustamiseen lähti kauppias Teemu Virrantalon perheeltä, jossa vitsailtiin aamiaispöydässä, että isästä...

1 9 10
Sivu 10 / 10