Uutiset

Ruoan reitti ja lähiruoka tutuksi ruoka-alalle opiskeleville Lähiruokakarnevaaleilla

Lähiruokakarnevaalien maistatusannoksia. Aitoja makuja Keski-Suomesta - raaka-aineet pellolta pöytään. Kuva Leena Pölkki.
494Lukenut

Keskisuomalaiset ruoka-alan opiskelijat pääsivät tutustumaan paikallisiin alkutuottajiin ja elintarvikejalostajiin sekä muihin alan toimijoihin syyskuun viimeisellä viikolla järjestetyillä Lähiruokakarnevaaleilla Jyväskylässä. Opiskelijat myös valmistivat maistatustuotteet ja osallistuivat virtuaalitilaan tuotettujen materiaalien kuvauksiin. Vastaavasti paikalliset ruoka-alan toimijat pääsivät verkostoitumaan ja esittelemään yritystään, tuotteitaan ja toimintojaan ruoka-alan nykyisille ja tuleville ammattilaisille sekä kuluttajille kaksipäiväisessä tapahtumassa.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä Gradian Priimuksen kampuksella yrittäjät, ruoka-alalle opiskelevat sekä tukkujen, kauppojen ja ammattikeittiöiden edustajat tutustuivat toisiinsa lähiruokatreffien tapaan. Mukana oli toimijoita kaupasta, tukusta ja ammattikeittiöistä. Toisena päivänä Toivolan Vanhan pihalla opiskelijat ja yrittäjät sekä vastuutaho Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 tekivät yhteistyössä lähiruokaa ja ruoan reittiä tutuksi myös kuluttajille. Samalla opiskelijat jatkoivat verkostoitumista ja syvensivät tutustumista paikalliseen elintarvikeyrittäjyyteen.

Päivät olivat innostavia ja hyvää palautetta saatiin sekä opiskelijoita, yrittäjiltä kuin kuluttajiltakin. Vastaaville tilaisuuksille on varmasti tarvetta ja tilausta jatkossakin.

Lähiruokakarnevaalien maistatusannoksia. Aitoja makuja Keski-Suomesta – raaka-aineet pellolta pöytään. Kuva Leena Pölkki.

Tarjolla molemmissa tapahtumapäivissä oli opiskelijoiden lähiraaka-aineista valmistamia herkullisia maistiaisia.

Ei kuitenkaan hätää, jos ei Lähiruokakarnevaaleille ehtinytkään, sillä tapahtuman virtuaalitilassa pääsee kurkistamaan, kuinka lähiruokamaistiaiset valmistettiin sekä nappaamaan niiden reseptit talteen.

Vieraile virtuaalitilalla ja katso videot sekä reseptit!

Kirjoittajat

Viivi Kaartinen ja Leena Pölkki
Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2, Jyväskylän ammattikorkeakoulu


Lähiruokakarnevaalit ovat Keski-Suomen toteutus valtakunnallisesta ruoka-alan opiskelijoiden ja elintarvikeyritysten yhteistyöstä ”Yhdessä opitaan” -hengessä. Valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke tukee maakunnallista toimintaa viestinnällä sekä kokoamalla yhteen tuloksia ja käytännön toteutuksen malleja.