ArtikkelitKansi

Paikallista ruokakulttuuria ja ruokamatkamuistoja esiteltiin pop-up torilla Turussa

545Lukenut

Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kuluttajat ruokaTalouden keskiössä -hanke ja Turun alueen matkailuorganisaatiot järjestivät yhteistyössä kesäkaudella 2021 pop-up Kesätorin Forum Marinum -museon edustalla. Tapahtuma liittyi uudistettuun Merikeskukseen ja sen uuteen näyttelyyn, joka esittelee Turkua ja saaristoa sekä kannustaa matkailemaan vastuullisesti.

Kesätoria järjestävät tahot ovat edistäneet vastuullisen matkailun teemaa viimeisen vuoden aikana paikallisen ruokakulttuurin ja erityisesti ruokamatkamuistojen saralla. 23 varsinaissuomalaista tuottajaa on yhdessä hankkeen kanssa kehittänyt omia paikallisia tuotteitaan erityisesti matkailijoille sopiviksi.

– Ruokamatkamuistot ovat konkreettinen tapa lisätä paikallisen ruoan arvostusta ja näkymistä myös matkailussa. Ruokamatkailussa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia alueen elinvoimaisuuden lisäämiseksi, pohtii Mervi Louhivaara Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.

7.-20. kesäkuuta kaksitoista mukana ollutta tuottajaa osallistui myös pop-up Kesätoriviikoille Aurajoen varrella. Tapahtumaa torilla riitti vielä elokuuhun saakka. Torilla kävijät pääsivät maistelemaan ja ostamaan kotiin viemisiksi esimerkiksi voikukkamarmeladia, nokileipää ja raparperihilloa, sekä tutustumaan alueella toimiviin ruoka-alan ja matkailun organisaatioihin.

– Varsinais-Suomella on pitkä historia suomalaisen ruokakulttuurin kehittäjänä. Maakunnassa on muun muassa poikkeuksellisen runsaslukuinen määrä pienelintarvikeyrittäjiä, jotka elävöittävät ruokakulttuuria tarjoamalla kuluttajille ainutlaatuisia makuelämyksiä sesonkiin perustuen, Louhivaara kertoo.

Matkailun, ruoan ja ruokamatkailun kysyntä on kasvussa ja niiden uusien toimintatapojen kehittämiselle on nyt tilaa. Pop-up tapahtumat antavatkin mahdollisuuden kokeilla, miten uusi sijainti tai tapahtuma sopii alueelle. Varsinais-Suomessa tavoitteena onkin monipuolistaa pk-elintarvikeyrittäjien myynti- ja markkinointikanavia sekä lisätä alueen houkuttelevuutta ruokamatkailukohteena.

>> Ruokamatkamuistotuottajia ja tuotteita Varsinais-Suomessa

Teksti ja kuvat: Ellinoora Havaste