ArtikkelitKansi

Paikalliset raaka-aineet valtasivat kouluruokailun Uusikaarlepyyssä

1.64TLukenut

Carlebogsskolan-koulussa tehtiin kunnianhimoinen kokeilu tammikuussa 2018: kouluruokailu toteutettiin viikon ajan käyttäen pelkästään lähellä tuotettuja raaka-aineita, luomua suosien.

Lapuanjoen suussa sijaitsevassa Carleborgsskolan-koulussa tehdään suurin osa kouluruoasta alusta loppuun itse. 1200 kouluruoka-annosta päivittäin valmistava yksikkö lähti innoissaan mukaan toteuttamaan teemaviikkoa jonka aikana kouluruoka tehtiin ainoastaan lähellä tuotettuja raaka-aineita käyttäen ja suosien luomua.

EkoNu toi koulun ja tuottajat yhteen

Kokeilun mahdollisti EkoNu-hanke, joka toi koulun ja paikalliset tuottajat yhteen. Vuonna 2015 alkanut hanke pyrkii muun muassa luomaan ja lujittamaan yhteistyöverkostoja luomuteollisuuden kehityksen tueksi Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. ”Meidän on elintärkeää toimia suurkeittiöiden kuten koulujen kanssa, jotta luonnonmukaisesta tuottamisesta ja tuotteista tulee alueella valtavirtaa,” kertoo Thomas Snellman EkoNu-hankkeesta.

Kiinnostuksen täytyy tulla keittiöstä

Innoittajaksi projektiin lähti mukaan julkkiskokki Julien Huéber. Ruotsin Masterchef-ohjelmasta tutuksi tullut taitaja on luomuruoan puolestapuhuja, joka halusi innostaa koulun keittiötä uusien reseptien ja mausteiden käyttöön. Carleborgsskolanin keittiössä oltiin alusta alkaen myönteisiä ja joustavia. Ruokalistaa lähdettiin räätälöimään heti tiloilta käsin sen mukaan, mitä tuottajilla oli tarjolla. ”Toimintatapa on epätavallinen, mutta juuri sen vuoksi projekti toimi niin hyvin,” Snellman kertoo.

Paikallinen luomuperuna kävi halvemmaksi

Kouluruokailun järjestämisen hinta ei noussut ja raaka-aineista noin puolet oli luonnonmukaisesti tuotettua. ”Luonnonmukaisten raaka-aineiden käytössä voittavat kaikki. Ne maistuvat paremmalta ja auttavat ympäristöä. Joskus niiden käyttö on jopa halvempaa,” Julien Huéber pohtii. Esimerkiksi paikalliset luomuperunat valmistettiin kouluruokailussa kuorineen, jolloin ne tulivat halvemmaksi kuin tavalliset perunat. ”Ravintoarvotkin olivat näin parempia,” Huéber tuumaa.

Yhteistyö halutaan muihinkin kuntiin

”Viikko onnistui yli odotusten ja nyt puolet Pohjanmaan kunnista haluaa hankkeeseen mukaan,” Snellman kertoo tyytyväisenä. Hankkeen aikaisempi työ on ollut haasteellista varsinkin sen osalta, kuinka paikalliset tuottajat saadaan tuotua esille suurkeittiöille sopivilla tavoilla. ”Meille on hyvin tärkeää auttaa tuottajia, sillä koko ruokaketjun on toimittava onnistuneen projektin varmistamiseksi,” hän painottaa.

Alun perin Carleborgsskolan-koulun teemaviikosta kertoi Christoffer Thomasfolk Landbygdens Folkissa (26.1.2018) http://gammal.slc.fi/lf_nyhet.asp?id=5622.

Teksti
Ellinoora Havaste