Pohjois-Karjalassa aloittaa maaliskuussa Makuvankkuri-lähiruokamyymäläauto, jonka kyydissä on yli neljänkymmenen paikallisen tuottajan tuotteita. Makuvankkuri kiertää 27. maaliskuuta alkaen vakioreitit, noin kolmekymmentä pysäkkiä, sekä osallistuu toreille, markkinoille ja tapahtumiin.
Idea Makuvankkurin perustamiseen lähti kauppias Teemu Virrantalon perheeltä, jossa vitsailtiin aamiaispöydässä, että isästä pitäisi tulla isona myymäläauton kuljettaja. Perheen kodin läheltä oli aiemmin kulkenut myymäläauto, mutta sen reitin muututtua lähin kauppa löytyi kyliltä 13 kilometrin päästä. Ajatus ei ollut Virrantalolle täysin vieras, sillä lähiruoka ja sen puhtaus sekä eettinen tuottaminen oli ollut jo pitkään lähellä sydäntä. Ajatus myymäläautosta kristallisoitui haaveeksi ja lopulta Virrantalo kävi toimeen helmikuussa 2017.
– Tiesin haluavani tehdä lähiruokamyymäläautotoimintaa taajamissa, joissa lähiruoan saatavuus on erityisen hankalaa varsinkin lihapuolen kanssa. Haluan tuoda tuoreita tuotteita kuluttajille suoraan tuottajilta, Virrantalo kertoo.
Aiemmin isossa IT-yrityksessä työskennellyt Virrantalo tiesi tarttuvansa suureen haasteeseen. Internet on ollut tärkeä apu kysymysten selvittämiseen siitä, miten ja mitä voi tehdä.
– Minulla ei ollut aluksi edes kuorma-autokorttia! Mutta olen ollut alusta asti valmis tekemään töitä tämän unelman eteen, hän kertoo.
Sopiva auto löytyi Tori.fi-palvelun kautta Hangosta, jossa vierasvenesataman marketin myymäläautosta oltiin luopumassa. Toukokuussa 2017 Virrantalo ajoi auton Pohjois-Karjalaan ja sitä remontoitiin koko kesä. Syksy ja talvi kuluivat tuotteiden ja reittien suunnittelun parissa.
Paikallisuus, turvallisuus ja luonnonmukaisuus
Makuvankkurin avajaispäivä on Virrantalon syntymäpäivänä 24. maaliskuuta. Se on viikkoa ennen pääsiäistä ja aloitustempauksessa Virrantalo toivookin innostavansa uusia asiakkaita lähikaritsan ja lähimämmin ostoon.
Säännöllisesti Makuvankkurin kyydissä tulee kulkemaan yli neljänkymmenen pienyrittäjän tuotteita. Oikeiden tuottajien ja toimijoiden etsimiseen auttoi alun perin Aitoja makuja -sivuston yritysten hakupalvelu. Sopivien tuotteiden valinta perustuu Virrantalon mukaan niiden paikallisuuteen, turvallisuuteen sekä luonnonmukaisuuteen aina sen ollessa mahdollista. Ennen kaikkea tuotteen tulee olla paikallisesti tuotettu, tai vähintään jalostettu, kuten paahdettu kahvi. Virrantalo ottaa mukaan vain tuotteita, joita ei isoista ruokakauppaketjuista löydy. Turvallisuuteen liittyy myös eettisyys, joka on Virrantalolle erityisen tärkeää eläinperäisten tuotteiden kanssa.
– Minulle on sydämen asia se että tuotannossa käytettävillä eläimillä on mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen ja niiden pito-olosuhteet ovat parhaat mahdolliset. Mukaan mahtuu toki myös vegaanituotteita, Virrantalo vinkkaa.
Makuvankkurin hyllyt ovat täyttyneet jo sopivasti, mutta Virrantalo kaipaisi myyntiin pienkanaloiden kananmunia ja paikallisia maitotuotteiden jatkojalosteita, kuten jogurttia, juustoa, viiliä ja piimää. Alun perin suunnitelmissa oli myös pienpanimoiden oluiden myynti, mutta ainakin aluksi joudutaan aloittamaan ilman.
Säännöllistä lähiruokaa ja uusia ratkaisuja
Virrantalolla on suuria toiveita Makuvankkurin tulevaisuuteen liittyen. Ennen kaikkea kauppias toivoo löytävänsä asiakaskunnan, jolle Makuvankkurista tulisi säännöllinen ruoanhankintapaikka. Virrantalo on myös tietoisesti halunnut tuoda paikallisia tuottajia ja toimijoita yhteen. Yhteiset tilaisuudet toimivat paitsi verkostoitumisen, myös tuotteiden yhteensopivuuksien edistämisessä. Makuvankkuri on mukana Mahdollisuuksia jatkojalostukseen Pohjois-Karjalassa -hankkeessa.
– Innovatiivisella tuotekehittelyllä voidaan paitsi luoda uusia paikallisia tuotteita, niin myös käydä ruokahävikin kimppuun. Esimerkiksi Makuvankkurissa myydään kuhafileitä, joiden hyllyikä on lyhyt. Olen sopinut paikallisen leipomoyrittäjän kanssa että saan tuoda hänelle myymättä jääneet kuhafileet ennen niiden vanhaksi menoa, jolloin niistä syntyy tietysti kalakukkoja. Kuhafileet saavat kymmenenkin päivää lisää käyttöaikaa! Parhaimmassa tapauksessa mitään ei tarvitse heittää pois, Virrantalo kertoo.
Kauppiaalla on myös ideoita toiminnan laajentamiseen, mikäli Makuvankkuri menestyy hyvin.
– Täsmäiskuja kauemmaskin olisi hienoa tehdä, sekä kalusto uusia muutaman vuoden päästä. Vanhan auton voisi muuttaa pysyväksi torikaupaksi renkailla. Ihan mahtavaa olisi päästä toimittamaan lähituotteita yrityksiin ja suurkeittiöihin – sille on paljon kysyntää.
Oletko pohjoiskarjalainen tai lähiseudun maataloustuottaja ja tuotteesi sopisivat Makuvankkurin valikoimaan? Haluatko tietää Makuvankkurin toiminnasta lisää?
>> http://makuvankkuri.fi/
Teksti: Ellinoora Havaste
Kuva: Teemu Virrantalo autossaan. Kuvaaja Harri Walle.
Läheltä parempaa
Maa- ja metsätalousministeriön kaksivuotinen ruuan arvostuskampanja pyrkii lisäämään suomalaisten tietoisuutta ruuan alkuperän merkityksestä: kuinka ruoka tuotetaan meillä Suomessa ja mitä saamme, kun valitsemme lähellä tuotettua ruokaa. Läheltä parempaa -kampanjassa seurataan kymmenen eri puolilla maata sijaitsevan maatilan kautta nykyaikaista suomalaista ruuantuotantoa ja etsitään vastauksia sille, miksi suomalaisen ruuan sanotaan olevan maailman puhtainta, vastuullisesti tuotettua ja jäljitettävää. Kampanjassa ovat mukana myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC.
www.läheltäparempaa.fi
#läheltäparempaa