Artikkelit

Lähiruokaohjelmaa päivitetään – arviointi antaa suuntaa

1.11TLukenut

Lähiruokaohjelma on hallituksen ruokapolitiikan tavoitteita tukeva ohjausväline, ja sitä on toteutettu vuodesta 2013 lähtien. Edelliseen hallitusohjelmaan oli kirjattu ohjelman jatkaminen, ja siksi maa- ja metsätalousministeriö tilasi ohjelmasta ulkopuolisen, joulukuussa 2018 valmistuneen arvioinnin. Arvioinnin tulokset hyödynnetään nyt työn alla olevassa ohjelman päivityksessä.

Arvioinnin toteutti TK-Eval ja Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI. Arviointi tehtiin syys–marraskuun välisenä aikana 2018 ja se perustui dokumenttiaineistoon, haastatteluihin, sidosryhmäkyselyyn sekä alueellisiin työpajoihin.

Arvioinnin mukaan ohjelmalla on ollut selvästi merkitystä lähiruokateeman kehittämisessä ja kumppanuuteen kannustamisessa. Ohjelmaa on myös toteutettu asiantuntevasti. Ohjelma on onnistunut hyvin etenkin ulkoisessa viestinnässä. Ohjelmalla on ollut myös merkitystä yhteistyön edistäjänä ja se on tarjonnut taustatukea alueilla tehdyille lähiruokateeman edistämistoimenpiteille.

Lähiruokasektoria koskevat merkittävimmät muutokset toimintaympäristössä liittyvät kuluttajakäyttäytymiseen ja jakelukanaviin. Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia ruuasta, ja sen alkuperästä ja REKO-renkaiden sekä vähittäiskaupan suosio lähiruuan ostospaikkana on kasvanut. Suoramyynti on myös tuottajien näkökulmasta tulevaisuuden houkuttelevin jakelukanava. Lähiruuan tuotannon monipuolistuminen ja sen lisääminen kysyntää vastaavaksi on ollut, ja näyttää arvioinnin mukaan olevan jatkossakin, ohjelman tärkein tavoite.

Ohjelman tavoite parantaa alkutuotannon mahdollisuuksia on onnistunut tavoitteista heikoiten. Alkutuotannon haasteet ovat ylipäänsä niin suuria, että alan mahdollisuuksien parantaminen ohjelman puitteissa on varsin rajallista, arvioinnissa todettiin.

Ohjelman tavoitteisiin tai sisältöön ei arvioinnin perusteella kaivata suuria muutoksia. Myös ohjelmassa käytettyyn lähiruoka -termiin oltiin tyytyväisiä eikä siihen haluttu tarkennuksia. Sen sijaan lähiruuasta viestimiseen ja brändäykseen pitäisi panostaa. Ohjelmalla pitäisi olla käytössään myös korvamerkittyä rahoitusta.

Arvioinnin perusteella ohjelmaan ei ole tulossa isoja muutoksia. Varsinaista uutta ohjelmaa ei tehdä, vaan kyse on päivityksestä, jossa arvioinnin suositusten lisäksi otetaan huomioon mahdolliset uuden hallituksen ja maa- ja metsätalousministerin näkökulmat. Ohjelman päivitys valmistuu syksyllä 2019.

Arviointiraportti löytyy:
https://mmm.fi/kehittamisen-tyokaluja

Kirsi Viljanen
erityisasiantuntija
maa- ja metsätalousministeriö