Artikkelit

Kemiönsaaren ruoka foodhub mahdollistaa lähituotteiden tilauksen netistä ja haun suoraan Kemiön keskustasta

1.31TLukenut

Kesäkaudella 2020 toiminut Kemiönsaaren ruoka foodhub pilotoi uutta lähiruoan myyntikanavaa, jossa kuluttajat voivat ostaa laadukkaita lähituotteita netistä ja noutaa ne sovittuna noutopäivänä helposti Kemiön keskustasta.

Stella Törnroth ja Jonas Bergström pohtivat mahdollisuuksia uuden digitaalisen myyntikanavan perustamiseen Kemiönsaaren hienoille tuotteille, kun he päätyivät sattumalta kuuntelemaan Uudenmaan ruoka foodhubin toiminnan esittelyä.

– Malli oli juuri se, mitä olimme etsineet. Päätimme ettemme keksisi pyörää uudelleen, vaan ryhdyimme yhteistyöhön käyttäen samaa mallia ja brändiä Kemiönsaaressa, Törnroth kertoo.

Kesäkuussa aloittaneessa pilottitoiminnassa oli mukana 13 lähituottajaa jo juhannusviikolla. Juhannuksena myynnissä oli muun muassa erikoisyrttejä, mikrovihanneksia, hapanjuurileipää, mansikoita, mangalitza-raakamakkaroita, perunaa ja kombucha-teetä. PIlottitoimintaa jatkettiin vuonna 2020 syyskuun alkuun saakka.

Kätevä ja läpinäkyvä myyntikanava antaa myös mahdollisuuden tukea alueen tuottajia

– Tämä on jopa vielä kätevämpi ja helpompi ratkaisu lähituotteiden ostamiseen kuluttajille kuin Reko-renkaat! Rahaa ei tarvitse vaihtaa paikan päällä ja jakeluaika on pidempi, Törnroth toteaa.

Kuluttaja tilaa ja maksaa tuotteet netistä foodhubin verkkosivujen kautta, jonka jälkeen tuotteet pakataan valmiiksi noudettaviksi joustavana ajankohtana.

Kuva Ellinoora Havaste.

Ensimmäiseen jakeluun juhannusviikolla Törnroth ja Bergström ovat tyytyväisiä, vaikka tilausten määrä oli vielä pieni. Mukava yllätys oli kuitenkin se, että ostosten keskimääräinen hinta oli korkea, jopa 150 euroa.

Foodhubissa mukana olevat tuottajat hinnoittelevat itse tuotteensa ja verkkosivujen kautta voi katsoa tarkalleen, minkä verran maksusta menee itse tuottajalle, veroihin tai alustalle.

– Läpinäkyvä ja reilu myyntikanava on meille ehdottoman tärkeä. Haluamme antaa ihmisille aidon mahdollisuuden tukea alueen tuottajia, Törnroth tiivistää.

Pilotti auttaa kehittämään mallia Kemiönsaareen toimivaksi

Kuva Ellinoora Havaste.

Tänä kesänä tuotteet noudettiin tuottajien tiloilta saakka, mutta tulevaisuudessa suunnitelmissa olisi koodiovi samaan tapaan kuin Uudenmaan ruoka foodhubissa. Sen avulla tuottajat voisivat tuoda tuotteensa suoraan jakelupisteelle, josta kuluttajat voisivat ne noutaa. Pilotin aikana on tarkoitus myös selvittää tilojen sopivuutta toimintaan Kemiönsaaressa.

– Nykyinen jakelupiste on paikallisen rakentajan toimesta tehty torikoju, Kemiön torin alkuperäisten piirrustusten mukaan. Toivomus on tietysti myös se, että voisimme osaltamme elävöittää nykyään niin hiljaista Kemiön toria, Bergström kertoo.

Tutustu toimintaan tarkemmin: https://www.ekompi.net/kemionsaaren-ruoka