ArtikkelitKansi

Artesaaniruoan mestaruudet ratkotaan Jyväskylässä syyskuussa 2019

1.21TLukenut

Neljättä kertaa järjestettävä avoin Artesaaniruuan suomenmestaruuskilpailu toteutetaan tänä vuonna Jyväskylän ammattikorkeakoululla Jyväskylässä 13.-14.9. Lisäksi palkitut tuotteet tulevat olemaan esillä Wemmi – Ween maan wiljaa -tapahtumassa Jyväskylän Paviljongissa 15.9.

Toukokuun 1. päivänä avautuva kilpailu on avoin kaikille pohjoismaisille ja Baltian maiden osallistujille. Kategorioita on kaikkiaan 11 ja arvioinnissa käytetään pääasiassa Ruotsin Eldrimneristä sovellettuja kilpailusääntöjä. Voittajat julkistetaan lauantai-iltana 14.9. järjestettävässä juhlagaalassa Gradia Jyväskylän Ravintola Priimuksessa. Kilpailun yhteydessä järjestetään ajankohtaisia seminaareja, tapaamisia ja yritysvierailuja, jotka ovat avoimia kaikille ruoka-alan toimijoille ja ruoasta kiinnostuneille.

Kilpailun säännöt omistavan Suomen artesaaniruoka ry:n päämääränä on suomalaisen artesaaniruoan kehittäminen ja edistäminen Ruotsin artesaaniruokakeskuksen, Eldrimnerin, määritelmän mukaisesti:

”Artesaaniruoka luo ainutlaatuisia, maukkaita, korkealaatuisia ja yksilöllisiä tuotteita. Tuotteet valmistetaan pääasiassa paikallisista, huolella tuotetuista raaka-aineista pienimuotoisesti ja usein omalla tilalla. Artesaaniruoalle on tunnusomaista, että ihmisen käsi ja osaaminen ovat mukana koko tuotantoketjussa. Lopputuloksena on terveellisiä tuotteita, jotka eivät sisällä tarpeettomia lisäaineita ja joiden alkuperä pystytään jäljittämään. Artesaaniruoka kunnioittaa perinteitä, käyttää nykyaikaisia menetelmiä ja luo innovatiivisia tuotteita.” (www.mathantverkarna.fi/?lang=fi)

Vuoden 2019 kilpailun järjestelyistä vastaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 -yhteistyöhanke. Kilpailua rahoittaa hankkeen kautta Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta sekä maa- ja metsätalousministeriö. Pääyhteistyökumppani on Suomen Artesaaniruokayhdistys – Mathantverk i Finland r.f. Muita yhteistyötahoja ovat muun muassa Yrkeshögskolan Novia ja Suomen Keittiömestarit ry.

Lisätietoa kilpailusta, kategorioista ja käytännön järjestelyistä tullaan julkaisemaan maaliskuun aikana aitomaaseutu.fi -sivustolla. Vuonna 2018 käytettyihin sääntöihin voit tutustua osoitteessa www.novia.fi/mathantverkfm/kilpailun-saannot. Kilpailun johtajana toimii projektipäällikkö Leena Pölkki Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksiköstä leena.polkki@jamk.fi