ArtikkelitKansi

Yritysten yhteinen koulutushanke luotsasi yrittäjät somemarkkinoinnin saloihin ja loi toimialarajat ylittävän yrittäjäverkoston

Teoriaosuuden päätteeksi koulutuspäivinä käärittiin hihat ja alettiin hommiin, tuotekuvaukset käynnissä.
661Lukenut

Kevättalvella yrityksille kehittämispalveluita tarjoava Ukipolis Oy järjesti elintarvikealan yrittäjille suunnatussa KulTa -hankkeessa infoillan somemarkkinoinnista. Puhujana tilaisuudessa toimi Viestintätoimisto Valoan Tiina Kontra, joka muutti vuodenvaihteessa Laitilaan 10 Dubaissa vietetyn vuoden jälkeen. Illassa oli tarkoitus raapaista somemarkkinoinnin pintaa ja saada yrittäjät kiinnostumaan oman somemarkkinointinsa tekemisestä ja etenkin sen tulosten seuraamisesta.

Illan päätti vilkas keskustelu, jonka lopputulos oli selkeä: tätä pitää saada lisää. Heidi Jaakkola Ukipoliksesta keräsi kokoon joukon yrittäjiä, joiden kanssa nopeasti lyötiin lukkoon suunnitelma yritysryhmähankkeesta, ja sille päätettiin lähteä hakemaan rahoitusta maaseutuohjelmasta Leader Ravakan kautta.

– Vielä siinä vaiheessa ei tiedetty koronakriisistä mitään, mutta näin jälkeenpäin ajatellen koulutus osui juuri oikeaan aikaan ja paikkaan, kun ihmiset enenevässä määrin siirtyivät kulutustottumuksineen verkkoon, Heidi Jaakkola kertoo.

Tiivis koulutuspaketti alkoi toukokuun lopulla ja varsinaiset koulutuspäivät käytiin kesäkuun aikana. Vielä elokuussa yrittäjät kokoontuivat tekemään tilannekatsausta siitä, miten opit on viety käytäntöön.

Yrittäjät saivat kahdeksan koulutuspäivän aikana tuhdin tietopaketin somemarkkinoinnista ja kaikista erilaisista tavoista sen toteuttamiseen.

– On ollut ilo olla tekemässä tätä projektia. Lähdimme matkaan oman brändin tavoitteista ja teimme yhdessä kuvia ja videoita, ja opettelimme ajastamisen ja mainonnan työkaluja. Aloitimme jokaisen päivän luento-osuudella, jonka jälkeen käärittiin hihat ja harjoiteltiin uusia taitoja oman yrityksen somen parissa. Paras kiitos tulee somessa vastaan upeina uusina kuvina, videoina ja tarinoina, joissa yrittäjä laittaa rohkeasti oman persoonansa peliin. Aitoudesta syntyy aina ne parhaimmat tarinat, Tiina Kontra sanoo.

Koulutuksen tueksi perustetut Facebook- ja Whatsapp-ryhmät ovat välillä käyneet kuumina, kun johonkin eteen tulleeseen ongelmaan on porukalla mietitty ratkaisua. Koulutushankkeen parasta antia itse asian lisäksi onkin ollut yrittäjien välinen yhteistyö ja vertaistuki.

– Tässä hankkeessa yksi rikkaus oli myös se, että yrittäjät edustivat erilaisia toimialoja kotileipomosta musiikkiterapiaan ja kaikkea siltä väliltä. Asioita nähdään ja vinkkejä osataan antaa eri lailla, kun katsotaan asiaa eri näkövinkkelistä, Heidi Jaakkola Ukipolis Oy:stä kertoo.

– Yritysryhmähankkeita toteutetaan valitettavan vähän, vaikka ne ovat erinomainen mekanismi saada yrityksille hankittua uutta osaamista ja apua kehittämistarpeisiin. Yrittäjien väliseen yhteistyöhön kannustetaan myös taloudellisesti, yritysryhmälle hankittuun kokonaisuuteen on mahdollista saada jopa 75 % avustus EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Samaan maaliin tähtäävän porukan kasaan juokseminen ei ole ihan yksinkertaista mutta me omine verkostoinemme tarjoamme siihen mielellämme apua. Hankebyrokratia mielletään monimutkaiseksi ja raskaaksi, mutta myös sen voi ulkoistaa meille, Jaakkola jatkaa.

– Koulutus oli tosi antoisa ja mielestäni myös kattava. Nyt vaan pitää ottaa opitut asiat aktiivisesti käyttöön, etteivät unohdu, kertoo yksi hankkeeseen osallistuneista yrittäjistä, Ilona Rantapelkonen Ilonan Juhlaherkuista.

Kirjoittaja ja lisätietoja
Heidi Jaakkola
Ukipolis Oy, heidi.jaakkola@ukipolis.fi