ArtikkelitKansi

Tuotekehitystiloja ja asiantuntija-apua elintarvikeyrityksille

Kuva Kehitysyhtiö SavoGrow Oy.
998Lukenut

Ruokatrendit ja kuluttajien odotukset ruokatuotteille muuttuvat koko ajan, joten elintarvikeyritysten täytyy kehittää tuotevalikoimaansa jatkuvasti. Tuotekehityksen avuksi voi ostaa palveluita alan yrityksiltä tai vuokrata tiloja tuotteiden valmistamiseksi.

Tuotekehitys on jatkuva prosessi

Jotta elintarvikealan yritys pysyy kannattavana ja elinvoimaisena, on sen jatkuvasti pyrittävä panostamaan omaan tuotekehitystoimintansa. Yrityksillä tulee olla kilpailukykyinen tuotevalikoima, jotta se pärjää voimakkaasti kilpailuilla markkinoilla. Tuotekehitystä on tehtävä jatkuvasti, vaikka yrityksellä olisi liiketaloudellisten näkymien ja liiketoiminnan ylläpitämisen kannalta kattava tuotevalikoima. Yrityksen tuotekehitystoimintaa pidetään järkevästi suunniteltuna, kun uusia tuotteita on samanaikaisesti tuotekehitysprosessin useassa eri vaiheessa. Samaan aikaan uusia tuotteita ideoidaan, kun toisille tehdään koeajoja, säilyvyyskokeita ja suunnitellaan pakkausmerkintöjä. Samalla osa uusista tuotteista on kulkenut tuotekehityspolun loppuosaan ja odottaa lanseerausta markkinoille.

Jatkuvalle tuotekehitystoiminnalle on järkeviä perusteita. Yksi konkreettinen syy tähän on se, että elintarvikkeiden tuotekehityksen tuloksena vain pieni osa tuotteista lopulta päätyy markkinoille. Tämän ajan tuotteissa myös elinkaari on voimakkaan kilpailun ja nopeutuneen elämänrytmin vuoksi lyhentynyt. Tähän voidaan vastata kehittämällä entistä laadukkaampia tuotteita ja toisaalta ottamalla jo olemassa olevia tuotteita takaisin määrätietoiseen kehitystyöhön. Elinkaariajattelun pohjalta on mahdollista tehdä tuotteita koskevia lyhyen ja pitkän aikavälin strategisia päätöksiä.

Tuoteidean kehittäminen suunnitellun mukaiseksi tuotteeksi ja sen vieminen vielä onnistuneesti markkinoille vaatii yritykseltä valtavasti erilaisia resursseja. Monilta yrityksiltä kuitenkin puuttuu tuotekehitykseen tarvittavia voimavaroja kuten aikaa, tuotekehitysosaamista ja tuotekehitykseen tarvittavia tiloja. Yritysten ydinosaaminen voi myös olla suuntautunut muualle kuin suoranaisesti tuotekehitykseen. Aloittelevien yritysten ei lähtökohtaisesti edes kannata tehdä isompia investointeja ennen kuin tuoteidean toimivuus on varmistettu.

Tuotteisiin liittyviä riskejä voi tarkan suunnitellun avulla hallita ja minimoida. Uusien tuotteiden kohdalla markkinat ja asiakkaiden tarpeet on tutkittava ja analysoitava huolellisesti. Tuotteen käyttäjien ja markkinoiden syvällinen ymmärtäminen vähentää tuotekehitystyön riskejä. Erittäin tärkeä osa tuotekehitysprosessia on tiedon kerääminen eri lähteistä ja sen oikea aikainen hallinta. Tietoa tarvitaan esimerkiksi investointien tueksi. Uusien tuotteiden tuotteistaminen ja varsinainen tuotanto vaatii usein investointeja ohjelmistoihin, laitteisiin ja tuotantotiloihin. Tuotteen riskejä voidaan laskea testaamalla tuoteidea ja prototyypit käytäntöä vastaavissa olosuhteissa ja kohderyhmään kuuluvilla käyttäjillä. Tuotteen huolellinen testaus ja tutkimus vähentää tuotantoon ja markkinointiin meneviä kustannuksia.

Kuva Kehitysyhtiö SavoGrow Oy.

Asiantuntija-apua elintarvikeyrityksille

Elintarvikeyritykset voivat käyttää tuotesuunnittelun ja testauksen apuna asiantuntijapalveluja. Eri puolella Suomea toimii asiantuntijayrityksiä, jotka tarjoavat tuotekehitystä tukevia palveluja ja tuotekehitystiloja. Näiltä yrityksiltä on mahdollisuus ostaa palveluja yksitäisistä tuotteista laajoihin tuotekehitysprojekteihin saakka. Asiantuntijayritykset tekevät yhteistyötä muun muassa ammattikorkeakoulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa, joten tuotekehitystä ohjaavien tutkimusten toteuttaminen on helppoa. Asiantuntijayrityksillä on laaja-alaista osaamista tuotekehitysprojektien osa-alueista, raaka-aineista, laitteista ja koneista, ravintoainelaskelmista, lainsäädännöstä, pakkauksien suunnitellusta ja ohjelmistoista.

Kehitysyhtiö SavoGrow Oy yrittäjien tukena

SavoGrow Oy:n tuotekehitystilat toimivat Pohjois-Savossa Suonenjoella Yrityspuisto Futuriassa. Tuotekehitystilat tarjoavat puitteet tuotekehitykselle ja koevalmistukselle. Tilat soveltuvat marjojen, kasvisten, lihan, kalan, maidon sekä leipomotuotteiden jatkojalostukseen. Heiltä löytyy kattava valikoiman laitteita ja tarvikkeita, jotka soveltuvat lyhytaikaiseen tuotekehitykseen tai koe-erien valmistukseen. Asiantuntijat ovat tukena ja apuna läpi prosessin ideasta valmiiksi tuotteeksi tai vain haluamissasi osa-alueissa. Elintarvikeyritykset voivat myös kokeilla erilaisten koneiden sopivuutta omaan tuotantoprosessiin ennen kuin tekevät kalliita investointeja.

Kuva Kehitysyhtiö SavoGrow Oy.

SavoGrow Oy tarjoaa palveluja muun muassa tuotteen ja reseptin kehittämiseen ja ideointiin. Yrityksen asiantuntijoilla on laajaa osaamista tuotteeseen sopivien raaka-aineiden, lisä- ja apuaineiden kartoittamiseen ja reseptikokeiluihin. Heillä on erityisosaamista tuotteiden ja valmistustapojen testaamiseen, koe-erien valmistukseen / tuotantoprosessin kokeiluihin, tuotekonseptien ja markkinointi-ideoiden sparraukseen sekä sopivien yhteistyökumppanien löytämiseen liittyen esimerkiksi raaka-ainetoimittajiin, pakkaussuunnitteluun ja graafiseen suunnitteluun.

Yrityksen tiloissa on mahdollista toteuttaa myös yksinkertaisia ja ketteriä mikrobiologisia säilyvyystutkimuksia tuotteen hyllyajan määrittämiseksi. Tutkimuksissa määritysmenetelmiä ovat kokonaismikrobimäärän sekä hiivojen ja homeiden määritys. Edellä mainittujen lisäksi kuluttajatutkimusten toteuttaminen kuuluu yrityksen tuotevalikoimaan.

Muita tuotekehitystä edistäviä tukipalveluita ja tuotekehitystiloja

Ruokalaakso
Sijainti: Pohjois-Savo
Ruokalaakso tuottaa ruokasektorin yritysten ja muiden toimijoiden (kuten tutkimus- ja kehittäjäorganisaatiot) tuotekehitystä edistäviä tukipalveluita, jotka liittyvät uusien tuotteiden valmistamiseen tai jo olemassa olevien parantamiseen tutkimus- ja/tai kehittämistyön kautta.

Foodwest
Sijainti: Seinäjoki, Tampere, Helsinki
Foodwest Oy:n tuotekehityspalvelut soveltuvat erilaisiin tarpeisiin sekä isoille että pienille yrityksille. Yrityksen tuotekehitystiimi koostuu erittäin monipuolisen osaamis- ja kokemustaustan omaavista tekijöistä.

Frami Food Lab
Sijainti: Seinäjoki
Elintarvikelaboratorio mahdollistaa tutkimus- ja kehitystyön yritysten ja SeAMK:n välillä. Tutkimus- ja kehitysyhteistyöstä pääsevät nauttimaan yritysten lisäksi opiskelijat, yliopiston henkilökunta ja kansainväliset kumppanit.

HAMK
Sijainti: Hämeenlinna
HAMK:in tuotekehityspalveluiden avulla voidaan kehittää yrityksen tarpeisiin sopivia tuotteita tai vaihtoehtoisesti jalostaa yrityksen omaa ideaa.

LAB Food lab
Sijainti: Lahti
LAB-ammattikorkeakouluun valmistuva elintarvikelaboratorio tarjoaa testiympäristön uusille tuotteille. LAB kartoittaa yritysten tarpeita ja olemassa olevia palveluja liittyen koulutukseen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä digitalisaatioon sekä selvittää Päijät-Hämeen ruoka- ja juomateollisuuden sivuvirtojen hyödyntämismahdollisuuksia.

Tuotekehitystila Leevi
Sijainti: Mikkeli
Tuotekehitystila Leevin laitevuokra sisältää aina asiantuntijapalvelun ja tarpeeseesi vastataan tapauskohtaisesti.

Raseko FoodLaboratory
Sijainti: Raisio
Raseko auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä uusien ideoiden tuotekehityksessä, tuotteistamisessa, brändäyksessä ja yrittäjyydessä.

Centria
Sijainti: Kokkola
Tuotteiden käytettävyyttä voi lisätä pakastekuivaus ja siihen liittyen yrittäjät voivat testata omien raaka-aineidensa kuivausta pakastekuivaimella Centrian tiloissa.

Lapin ammattikorkeakoulu
Sijainti: Rovaniemi
Lapin ammattikorkeakoulun biolaboratorion tiloissa keskitytään luonnontuotteiden kehittämiseen ja koekeittiötoimintaan. Tuotekehitystiloissa voidaan toteuttaa ensimmäisen asteen jalostusta, kuten kuivausta, hienonnusta ja pakkausta. Tämän lisäksi tuotekehityskeittiössä on mahdollista kehittää esimerkiksi raaka-aineen makua, rakennetta ja muita ominaisuuksia ammattitason laitteilla.

Kondiittorimestarit
Sijainti: Lappeenranta
Konditoriamestareissa toimii EU:n vuoden ammatilliseksi opettajaksi valittu Markku Vengasaho, joka tekee vahvaa yhteistyötä huippuammattilaisten, yrittäjien ja opiskelijoiden kanssa monipuolisissa tuotekehitysprojekteissa. Sampon eli Saimaan ammattiopiston tilat ovat käytössä silloin, kun tuotekehitysprojekteja tehdään Lappeenrannassa yritysten kanssa. Tarjolla on lisäksi monipuolista koulutusta konditoria-alalla perustutkinnoista kilpailutoimintaan saakka.

Luken FoodPilot-koehalli
Sijainti: Jokioinen
FoodPilot-koehalli tarjoaa monipuoliset ja innovatiivisesti hyödynnettävät prosessilaitteet elintarvikkeiden tuotekehitykseen ja sen toimintaa avataan tarkemmin esittelypdf:ssä.

Kirjoittaja
Jani Heina
Turun yliopiston Brahea-keskus


LÄHTEET

Hyysolo, Sampsa (2009) Käyttäjä tuotekehityksessä—Tieto, tutkimus, menetelmät. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu B 97, Helsinki

Körkkö, Elias (2019) Riskienhallinta uuden tuotteen kehitysprojekteissa. [Kandidaatintyö]. <https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/115381/Korkko.pdf?sequence=2>, haettu 26.1.2023.

Suomi.fi-verkkotoimitus (2021) Tuotestrategia. [Verkkosivu]. <https://www.suomi.fi/yritykselle/tuotteiden-ja-palveluiden-kehittaminen/kaupallistaminen/opas/tuotteen-kaupallistaminen/tuotestrategia>, haettu 1.2.2023.

Suomi.fi-verkkotoimitus (2021) Idean tuotteistaminen. [Verkkosivu]. <https://www.suomi.fi/yritykselle/tuotteiden-ja-palveluiden-kehittaminen/tuotteistaminen/opas/tuotekehitys/idean-tuotteistaminen>, haettu 27.1.2023.

Tuononen, Vuokko., Hirvonen, Urpo (2007) Ideasta elintarvikkeeksi. Sisä-Savon seutuyhtymä. [Verkkojulkaisu]. <https://docplayer.fi/2180795-Ideasta-elintarvikkeeksi.html>, haettu 26.1.2023.