KansiYhteistyöesimerkkejä

Pitkäjänteisellä työllä vaikuttavuutta ja tuloksia elintarvikeviennissä

Öljyhampun siemeniä. Kuva Mikko Ilmoniemi.
194Lukenut

Tiedetään, että elintarvikevienti on sprintin sijaan maratonmatka. Sama pätee usein myös hanketoiminnan vaikuttavuuteen, kun toimenpiteiden tulokset toiminnan edistämiseksi saattavat näkyä vasta vuosienkin päästä. Hyvä esimerkki tästä löytyy Keski-Suomesta.

Vuonna 2022 yrittäjä Mikko Ilmoniemi Jyväs-Hampusta osallistui Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoiman Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2-yhteistyöhankkeen järjestämään Elintarvikeviennin infoon ja työpajaan. Tuossa tilaisuudessa elintarvikealan ja kansainvälistymisen asiantuntija Hanne Husso tunnisti Jyväs-Hampun tuotteiden potentiaalin ja kannusti Ilmoniemeä tuotteiden jatkokehittelyyn kohti kansainvälisiä premium-markkinoita. Ja siitä se sitten lähti.

Kehittämislähtöisenä ja innovatiivisena yrittäjänä Ilmoniemi tarttui mahdollisuuteen ja jatkoi yhteistyötä asiantuntijan kanssa tilaisuuden jälkeen. Vuoropuhelu asiantuntijoiden, sidosryhmien ja hanketoimijoiden kanssa on jatkunut tähän päivään asti ja johtanut yrityksen esittäytymiseen sekä koemarkkinointiin ulkomailla. Yrittäjän pitkäjänteinen työ on alkanut tuottaa tulosta.

Hampunsiemenestä tuotteeksi

Jo vuodesta 2013 lähtien Ilmoniemi on viljellyt öljyhamppua ja tuotekehittänyt siitä useita erilaisia elintarvikkeita. Paikallisten ammattikeittiöiden, panimoiden ja leipomoiden ohella hän halusi löytää uusia markkinakanavia ja kohderyhmiä viljelemälleen ravitsemuksellisesti arvokkaalle kasvisproteiinille. Kansainvälisille markkinoille suuntaamisessa tunnistettiin kotimaata enemmän mahdollisuuksia. Muualla hampulla on pitkä, katkeamaton käyttöhistoria elintarvikkeena ja mainehaittaan huumekasvina ei törmätä samalla tavalla kuten Suomessa. Öljyhamppu ei siis sisällä huumaavia aineita.

Mikko Ilmoniemi esittelemässä Jyväs-Hampun tuotteita. Kuva Leena Pölkki.

Tavoitteellista markkinointi- ja brändityötä

Yrityksen toiminta-arvojen mukaisesti ja kestävyysargumenttien painoarvon kasvaessa entisestään on Jyväs-Hamppukin panostanut brändityössään toiminnan vastuullisuudesta viestimiseen. Syväjuurisen, hiiltä sitovan hamppukasvin viljely on jo sinänsä ympäristöteko, ja lisäarvotekijäksi yritys nostaa myös tuotantotoiminnassa hyödyntämänsä bio- ja aurinkoenergian. Hampusta ei myöskään mene mitään ”hukkaan” vaan elintarvikekäytön ohella koko kasvi on hyödynnettävissä muun muassa kosmetiikkaan, rehuksi, maanparannukseen, kuivikkeeksi, rakennus- ja pakkausmateriaaleiksi tai vaate- ja autoteollisuuden raaka-aineeksi. Ilmoniemi hakee myös aktiivisesti resurssiviisaita ratkaisuja ja synergiaetuja yritys- ja kehittäjäyhteistyön kautta.

Ravitsemuksellisesti monipuolinen hamppu on taipunut innovatiivisen yrittäjän käsissä myös palkituiksi tuotteiksi. Ilmoniemi löysi tiensä artesaaniruokayhteisöön maakunnallisen ruokahankkeen kautta, ja tunnisti toimivansa itsekin artesaaniruokayrittäjyyden arvojen mukaisesti. Tunnustusta ja palkintoja on tullut jo useissa Artesaaniruoka SM-kilpailuissa. Suurin tunnustus lienee kuitenkin Vuoden Lähiruokateko 2023, joka kertoo omaa kieltään yrittäjän ja yrityksen kasvupolusta sekä intohimosta kehittämiseen.

Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä

Olemassa olleiden kehittämismahdollisuuksien ja -tilaisuuksien hyödyntäminen on realisoitunut viimeisimpänä tuotteiden esittelyllä superjahtialan asiakkaille Etelä-Ranskassa. Ja hyvältä näyttää. Vuoden 2022 tilaisuudessa verkostoituneet silloinen asiantuntija Hanne Husso ja Mikko Ilmoniemi jatkavat tässäkin yhteistyötä, Husso nyt oman yrityksensä, Husso Consulting, nimissä. Husso haluaa myös korostaa ammattitaitoisen hanketyön tärkeyttä yritysten onnistumistarinoissa.

– Keski-Suomen ruokaverkosto -yhteistyöhankkeen Leena Pölkin vahva osaaminen, yritysten tuntemus ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen mahdollistavat tehokkaan hanketoiminnan ja näin edistävät yritysten toimintaedellytyksiä, kiittelee Husso. – Kansainvälisillä premium-markkinoilla on mahdollisuuksia myös muille laadukkaille suomalaisille premium-tuotteille.

Katso Mikko Ilmoniemen haastattelu yhteistyöstä ja hankevaikuttavuudesta (KEKO2-hanke/2022)

Kirjoittaja
Leena Pölkki, projektipäällikkö
Jyväskylän ammattikorkeakoulu


Keski-Suomen ruokaverkosto (KEVE) -yhteistyöhanketta hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja sitä on rahoittanut Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.