KasvisPro-koulutushanke on ollut merkittävä askel kohti kasvipainotteisempia ruokavalintoja ammattikeittiöissä. Hankkeessa tuotetut aineistot tarjoavat arvokasta tukea ruokapalveluille, jotka haluavat edistää kasvipainotteisuutta toiminnassaan. Koulutuksesta koostetut oppimisaineistot ovat nyt kaikkien saatavilla.
Kasvipainotteisuuden merkitys
Kasvipainotteisuuden edistäminen on noussut vahvasti esiin vuonna 2023 julkaistuissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttavat liikaa punaista lihaa ja lihavalmisteita. Pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaan riittävä kasvisten, marjojen ja hedelmien päivittäinen saanti on 500–800 grammaa, jonka saavuttaa vain 14 % miehistä ja 22 % naisista. Kansalliset ravitsemussuositukset julkaistaan loka-marraskuussa 2024.
Asiakaskunnan tukeminen ja hyvät keinot
Kasvisten osuutta ruokailussa nostetaan ammattikeittiöissä muun muassa kasvisruokamyönteisyyttä edistämällä ja rohkeasti kokeilemalla.
Ruokapalveluilla on tärkeä tehtävä asiakkaiden ruokailutottumusten ohjaamisessa ja tukemisessa, esimerkiksi kasvisruokiin ja uusiin raaka-aineisiin totuttamisen ja kokeiluun innostamisen tiimoilta. Asiakaskunnan tukeminen kasvipainotteisen ruokavalion edistämisessä on ruokapalveluiden toiminnassa perusteltua sekä ympäristön että yksilön hyvinvoinnin edistämisen kannalta. Lihattomuuden vaateen sijaan kasvipainotteisuudella tarkoitetaan ensisijaisesti kasvikunnan tuotteiden osuuden nostamista aterioissa. Hyviä keinoja kasvisten menekin kasvattamiseksi on todettu olevan esimerkiksi hybridireseptien lisääminen, mahdollisuus maistella kasviruokia vapaasti, asiakkaiden ja sidosryhmien osallistaminen ruokalistasuunnitteluun sekä nuorimpien asiakkaiden tutustuttaminen kasviksiin ja vihanneksiin tarjoamalla niitä eri muodoissa ja tilanteissa esimerkiksi satokausikalenterin mukaisella rytmillä.
KasvisPro-hankkeen toteutus
KasvisPro-koulutushankkeessa edistettiin vuosina 2023–2024 ruokapalveluammattilaisten kasvisruokaosaamista käytännön koulutuspäivillä, virtuaalityöpajoilla ja teoriakoulutuksella. Koulutuskokonaisuuteen osallistui lähes 300 ruoka-alan ammattilaista ympäri Suomen, jakaen keskenään osaamista, haasteita ja innostusta. Tavoitteena oli, että saatua uutta osaamista ja innostusta kulkeutuisi osallistujien mukana toimipaikkoihin ja jopa laajemmin organisaatiossa hyödynnettäväksi.
KasvisPro-hankkeen sivuille on koottu avoimesti saatavilla oleva aineistopankki, josta löytyy muun muassa hyväksi todettuja kasvisruokareseptejä ja teoriavideoita. Teoriavideoilla käsitellään kasvisruoan ja kasviproteiinien käytön merkitystä terveydelle ja ympäristölle uusimman tutkimustiedon pohjalta, kasviproteiineihin ja kasvisruokaan liittyviä ruokaturvallisuusnäkökohtia, sekä keinoja, joilla kasvisten, kasvisruokien ja kasviproteiinien osuutta ja niiden hyväksyttävyyttä voidaan lisätä vaiheittain. Ruokapalveluiden kokemusvideoilta pääsee kuulemaan käytännön kokemuksia ja hyväksi havaittuja toimintatapoja kasvisten ja kasviproteiinien käytöstä julkisissa ruokapalveluissa.
Kaikki aineisto ja osallistujilta nousseet hyvät käytänteet on koostettu myös Kohti kasvipainotteisia ruokavalintoja -työkirjaan, joka soveltuu kasvipainotteisuuden kehittämisen tukimateriaaliksi. Työkirjassa käsitellyt edistämiskeinot ovat jaoteltu neljään pääteemaan: Lisää kasviksia ruokalistalle, Kerro kasvisruoasta, Ota asiakkaat ja sidosryhmät mukaan, sekä Varmista ravitsemus kasvisruoissa. Jokaisen teeman käsittelyyn kannattaa ottaa avuksi nykytilan analyysi- sekä kehittämislomake, jotka auttavat havainnoimaan toimipaikan tilannetta ja suunnittelemaan seuraavia kehittämiskohteita ja niiden toteutusta.
Mitä seuraavaksi
KasvisPro-hanke toimi erinomaisena verkostoitumisen ja osaamisen jakamisen paikkana ammattikeittiöiden välillä. Teemaa jatketaan pian alkavassa KasvisPro EDU -hankkeessa, jossa pyritään lisäämään ruoka-alan opetushenkilöstön ja ammattikeittiöiden henkilöstön osaamista sekä parantamaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä, huomioiden myös kasvituotteita valmistavat yritykset.
Kirjoittaja
Suvi-Tuulia Leinonen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
KasvisPro -hanketta toteutettiin 1.1.2023-31.8.2024. Hankkeen toteuttajia olivat Xamk, Jamk, Seamk, Amko ja EkoCentria. Hanketta rahoitettiin maa- ja metsätalousministeriön Ruokaketjun edistämisen rahastosta, Ruokaviraston toimesta.
Lähteet:
- Ravitsemus Suomessa. FinRavinto 2017 -tutkimus. THL 2018. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-238-3
- Uudet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistaan loka-marraskuussa 2024. Ruokavirasto. https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus–ja-ruokasuositukset/#:~:text=Uudet%20kansalliset%20ravitsemussuositukset,julkaistaan%20loka-marraskuussa%202024.