ArtikkelitKansi

Luomubuumista nostetta jalostukseen ja alkutuotantoon

1.02TLukenut

Luomutuotteet ovat vastuullisia tuotteita. Vastuullisuus on nyt vahva kulutustrendi, joka siivittää myös luomuelintarvikkeiden kysyntää. Vastuullisuutta voi korostaa monella tapaa ja kuluttajatkin mieltävät sen eri tavoin. Toisaalta vastuullisuustrendi tuo luomulle myös kilpailijoita, ja siksi pelkkä luomu ei kuitenkaan aina riitä – luomutuotteilta odotetaan muitakin ominaisuuksia. Hyvä maku on odotuksista tärkein, mutta myös sopivan kokoinen ja näköinen pakkaus, nopeasti valmistuva tai helposti mukana kulkeva tuote kiinnostavat myös luomun ostajia.

Kaupan hyllyillä on tilaa uusille luomutuotteille

Luomuvalikoimassa on vielä aukkoja, ja Pro Luomun tekemän tuoreen selvityksen mukaan markkinapotentiaalia löytyy monista eri tuoteryhmistä. Koska kasvisten kulutus kasvaa vahvasti, uusia luomutuotteita kaivataan lisää. Erityisen kiinnostavia ovat kotimaiset luomumarjat ja niistä valmistetut tuotteet. Lisää valikoimaa kaivataan kasviproteiinituotteisiin, tuoreisiin luomuvihanneksiin, laadukkaisiin erityisesti kasviksista tehtyihin valmisruokiin ja näiden lisäksi muun muassa terveellisiin välipalatuotteisiin, lihavalmisteisiin ja leipiin.

Valtakunnallinen Luomubuumi-hanke tukee yritysten kehitystyötä

Luomujalostus vaatii monipuolista osaamista tuotteiden valmistuksessa ja markkinoinnissa sekä hyviä verkostoja raaka-aineen tuottajien ja ostajien kanssa, asiakasymmärrystä ja kykyä seurata kuluttajatrendejä. Pienyrittäjiä ja yritystoiminnan aloittamista suunnittelevia rohkaistaan näkemään luomun kasvava kysyntä ja sen tarjoamat mahdollisuudet muun muassa kilpailukyvyn parantamiseksi. Tähän on hyvät edellytykset olemassa koska kuluttajien kiinnostus luomuelintarvikkeisiin on kasvamassa.

Luomubuumi – lisää luomutuotteita rohkeilla kokeiluilla -hanke edistää luomutuotteiden ja -luonnontuotteiden kysyntää ja tarjontaa tuottamalla tietoa ja työkaluja luomuelintarvikkeiden tuotantoon ja markkinointiin. Luomutuotteiden konseptointi, erilaistaminen ja brändäys auttavat tuotteiden erottumista kaupan hyllyssä. Hankkeessa kehitetään esimerkkituotteita ja tuotekonsepteja, joiden pohjana ovat markkinatutkimukset, yritysten tarpeet sekä uudet raaka-aineet. Verkostoituminen raaka-ainetuottajien ja ostajien kanssa helpottaa tuotannon suunnittelua. Luomuinstituutin sivuilla julkaistaan tutkimukseen perustuvaa tietoa yrittäjien käyttöön esimerkiksi markkinointia varten.

Työpajoja jalostajille, alkutuottajille ja alan toimijoille

Yrityksille ja alan toimijoille suunnattuja työpajoja järjestetään Helsingissä 7.6., Oulussa 3.9., Mikkelissä 15.10. sekä Seinäjoella 19.11. yhteistyössä alueellisten hankkeiden kanssa. Työpajojen ohjelmista tiedotetaan mm. Aitoja makuja -tapahtumakalenterissa. Työpajoissa ProLuomu ja FennoPromo/MarketWise -hanke esittelevät kotimaassa sekä Saksassa ja Britanniassa messuilla ja kaupoissa keräämiään tietoja luomutuotteista sekä luomutuotteiden markkinapotentiaalista. Yritysten ideoita ja tuotekehitystarpeita kootaan uusien mallituotteiden ja tuotekonseptien kehittämiseksi. Hankkeen tuotoksista tullaan kertomaan ensi vuonna jatkuvissa työpajoissa.

Lisätietoja Luomubuumi

Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu, marja-riitta.kottila@proluomu.fi
Maarit Mäki, Luonnonvarakeskus, maarit.maki@luke.fi
Riitta Kaipainen, Helsingin yliopisto, riitta.kaipainen@helsinki.fi
Sari Autio, Luomuinstituutti, sari.autio@luke.fi