Ruuantuotanto ja globaali ruokajärjestelmä ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joiden hahmottaminen ja faktojen esiin kaivaminen saattaa olla hankalaa. Ruoka voi tuntua varsin monimutkaiselta ja monitahoiselta aiheelta. Uusi ideapaperi avaa näkökulman siitä, miten laidunperustainen karjatalous voisi tarjota vastauksia ruokajärjestelmälle ja luonnon monimuotoisuudelle.
Ideapaperi tiivistää laidunten – sekä tavanomaisten että luonnonlaidunten – kohtaamat haasteet ja esittää ehdotuksen kokonaisvaltaisesta ratkaisusta, jonka avulla voisimme Suomessa siirtyä kohti laidunperustaista karjataloutta.
Polku suurelta osin laiduntamattomasta karjataloudesta laiduntavaan – ja jopa luonnonlaiduntavaan – karjatalouteen Suomessa vaatii ajatus- ja toimintamallien muutosta. Se vaatii myös laaja-alaista osallistumista kautta elintarvikealan sekä myös hallinnon, tutkimuksen ja neuvonnan tukea. Tärkein viesti on kuitenkin se, että toiminnan aika on nyt. Luonnon monimuotoisuuden vaarantuminen on yhtä vakava uhka kuin ilmastonmuutos, ja se uhkaa koko ruokajärjestelmäämme.
Ideapaperissa käydään läpi luonnonlaidunten merkitystä ja niiden uhanalaisuutta sekä luodaan katsaus laiduntamisen yleiseen vähenemiseen Suomessa ja siihen mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin. Paperissa käsitellään myös luonnon monimuotoisuuden jäämistä yleisessä keskustelussa ilmastokysymysten jalkoihin sekä sitä, miten lehmät on viime vuosina stigmatisoitu. Raportissa todetaan, että laidunperustaisen karjatalouden tulevaisuuden menestystekijä on sen mahdollistama laaja tuote- ja palvelutarjooma myös ruuantuotannon ulkopuolella. Lopuksi ideapaperissa hahmotellaan runko laaja-alaiselle laidunperustaisen karjatalouden kehitysohjelmalle.
Ideapaperi on ladattavissa osoitteesta www.invenire.fi/laitumet. Ideapaperin on tilannut ja kustantanut Luonnon- ja riistanhoitosäätiö osana Luonnonlaidunhankettaan, ja sen on koostanut Invenire Market Intelligence Oy marras-joulukuussa 2019.
Lisätietoja
Johanna Tanhuanpää
johanna.tanhuanpaa@invenire.fi
Invenire Market Intelligence Oy