Maakuntien välisen elintarvikealan kehittämistoiminnan tukena on toiminut jo vuosia ruokasektoriryhmä. Siihen kuuluvilla maakunnallisilla yhteyshenkilöillä eli koordinaattoreilla on tärkeä rooli oman alueensa ruoka-alan toimijoiden ja toiminnan kokoamisessa. Tämän ryhmän kokoontumisissa vaihdetaan kuulumisia, jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä sekä linjataan myös yhteisiä tavoitteita ja toimenpiteitä, joita toteutetaan valtakunnallisen Verkostoilla voimaa yhteistyöhön – Ruokasektorin koordinaatiohankkeen puitteissa. Ryhmään kuuluu myös edustus maa- ja metsätalousministeriöstä.
Valtakunnalliset ohjelmat ja niiden tavoitteet ruoka-alan kehittämistoiminnan taustalla
Lähiruokaan, luomuun ja luonnontuotteisiin liittyvää kehittämistoimintaa linjaavat erityisesti kansalliset Lähiruokaohjelma, luomuohjelma – Luomu 2.0 ja Luonnontuotealan toimintaohjelma. Kaikki nämä ohjelmat pyrkivät edistämään ruokasektorin kilpailukykyä sekä lisäämään osaamista, verkostoitumista ja yhteistyötä. Ohjelmilla on yhteisiä tavoitteita liittyen muun muassa paikallisen ruoantuotannon ja jalostusasteen nostoon, lyhyiden ketjujen toimivuuteen, lisäarvon luomiseen sekä rinnakkaisten toimialojen kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen. Näitä tavoitteita toteuttamaan tarvitaankin kaikkia ruoka-alan toimijoita.
Ohjelmien toteutuksessa ruoka-alan kehittämistoiminnalla ja -hankkeilla on keskeinen rooli. Eri puolilla Suomea on käynnissä paljon hankkeita, jotka toimivat niin paikallisesti, alueiden välisenä, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jatkuvasti onkin kiinnitettävä siihen huomiota, että tieto toimijoiden välillä kulkee ja yhteistyömahdollisuuksia etsitään ja löydetään.
Eväitä yhteistyön lisäämiseen
Ruokasektorin koordinaatiohanke jalkautuu eri puolille Suomea tämän ja ensi vuoden aikana. Tarkoitus tällä kierroksella on tukea ja lisätä ruoka-alan kehittämistoiminnan verkostoitumista ja yhteistyön edistämistä ennen kaikkea maakuntien välillä. Niissä keskitytään lähiruoan, luomun, luonnontuotteiden ja pk-elintarvikeyrittäjyyden teemoissa tällä hetkellä pinnalla oleviin asioihin ja ne ovat avoimia kaikille alan toimijoille. Kierroksen aikataulua ja paikkakuntia ei ole vielä lukittu, joten kannattaa seurata muun muassa Ruokasektorin koordinaatio tiedottaa -uutiskirjettä (tilaa: paivi.toyli@helsinki.fi).
Aitojamakuja.fi – yhteinen viestintäkanava ja verkoston sydän

Aitojamakuja.fi -nettisivustolla on koko maan kattava yrityshakupalvelu (https://aitojamakuja.fi/hae-yrityksia/), joka on toiminut jo vuodesta 2008 lähtien. Siellä on esillä noin 2200 elintarvikeyritystä tai paikallista ruokaa tarjoavaa palvelua (esim. ravintoloita, verkkokauppoja).
Yrityshakupalvelu on avoimesti ja vapaasti kaikkien käytettävissä. Se on valtakunnallisesti ainut näin kattava lähiruoka, luomuruoka sekä luonnontuotteisiin perustuvien tuotteiden yrityshakupalvelu. Myös nimisuojatuotteita valmistavat yritykset ovat haettavissa erikseen. Hakupalvelussa näkyminen on yrittäjille maksutonta.
Yrityshakupalvelua markkinoidaan eri yhteyksissä muun muassa ravintoloille, julkisille ruokapalveluille, vähittäiskaupan toimijoille, toimittajille, ruoka-alan toimijoille sekä tietysti tavallisille kuluttajille.
Yrityshakua päivittävät Aitojamakuja.fi -yhteyshenkilöt, jotka ovat mukana myös aiemmin mainitussa ruokasektoriryhmässä. Viime syksyn lehdessä esiteltiin maakunnissa käynnissä olevia verkostoja ja hankkeita sekä niiden viestintäkanavia. Asiasta tarkemmin Mitä maakunnissa tapahtuu ruokasektorilla? -artikkelissa.
Ota rohkeasti yhteyttä maakuntien yhteyshenkilöihin ja liity osaksi aktiivista ruokaverkostoa!
Kirjoittaja
Päivi Töyli
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
Kuva Heidi Haavisto-Meier, Pro Luomu ry






