Uutiset

Viennin ja kansainvälistymisen verkostotapaamiset – näkökulmana pk-yritykset

385Lukenut

Vuodesta 2016 lähtien on järjestetty erityisesti pk-yritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävien hankkeiden ja toimijoiden tapaamisia keväisin ja syksyisin. Tapaamisten tarkoituksena on alusta lähtien ollut mahdollistaa tiedon ja kokemusten vaihto sekä auttaa löytämään mahdollisia yhteistyökumppaneita jonkin asian ympärille.

Tapaamisissa kaikilla osallistujilla on mahdollisuus jakaa ajankohtaisia kuulumisia, kertoa omasta toiminnasta tai saaduista tuloksista, joista voisi olla hyötyä muillekin. Vuosien saatossa onkin ollut ilo huomata, että tiedonjakamisen kautta on löytynyt kumppaneita, jotka ovat järjestäneet yhdessä tilaisuuksia sen sijaan, että olisivat järjestäneet niitä yksin. Koska tapaamisissa on niin sanotusti ”sana vapaa”, niin keskusteluissa jaetaan myös haasteita, joita on viennin ja kansainvälistymisen saralla huomattu.

Koollekutsujana toimii valtakunnallinen Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatiohanke. Edellisen kerran verkosto kokoontui 30.3. ja silloin esittäytyivät muun muassa eri maakunnissa toteutettavat viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen liittyvät hankkeet Varsinais-Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta, Satakunnasta, Keski-Suomesta ja Lapista. Lisäksi kerrottiin valtakunnallisesta KIKE-hankkeesta ja FI Food Ecosystems Leadership -toiminnasta. Esitykset on koottu Seafile-kansioon.

Pienempien yritysten viennin haasteena nousi esiin myynti ja markkinointi, jotka vaativat kansainvälisillä markkinoilla panoksia ja osaavaa henkilöstöä sekä aktiivista yhteydenpitoa ostajiin paikallisilla markkinoilla. Tuotteiden valmistuksen ja tuotekehityksen ohella tehtävä myyntityö voi olla iso pala haukattavaksi yrittäjälle. Olisikin hienoa, jos muutama pieni yritys pystyisi yhdistämään voimansa ja palkkaamaan esimerkiksi yhden yhteisen vientiosaajan yrityksen myynnin tekijäksi.

Seuraavan kerran vienti- ja kansainvälisyystoimijat kokoontuvat 28.9.2022 klo 9 – 11 Teamsissä. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautumalla saat paluupostissa kalenteriisi merkinnän/kutsun.

Kirjoittaja
Päivi Töyli, Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatio