Artikkelit

Verkostot auttavat kansainvälistymisessä ja viennissä

Kuva Rodeo.fi
380Lukenut

Elintarvikealan viennin ja kansainvälistymisen edistämistä tehdään monin tavoin ja monella rintamalla. Kolmen käynnissä olevan valtakunnallisen hankkeen kautta kootaan yrittäjiä, ruoka-alan toimijoita, kehittämistoimintaa ja vienninosaajia yhteen.

Ruokaviennin kasvualusta

Ruokaviennin kasvun edellytyksenä on, että valtio ja julkiset toimijat luovat ympäristön, jossa yritykset uskaltavat investoida ja keskittyä kansainvälistymiseen ja kehittämiseen pitkäjänteisesti. Tarvitaan strateginen lähestyminen, johtamisjärjestelmä ruokaviennille ja vahvempaa koordinaatiota sekä organisoitu palveluketju, joka huomioi viennin suunnittelun, pitkäjänteisen viennin toteuttamisen ja vastaa yritysten tarpeista nouseviin palvelutarpeisiin.

Edellä olevaan voidaan tiivistää Ruokaviennin kasvualustan sisältö. Siihen liittyvän hankkeen vetovastuu on Ruokatieto ry:llä ja SUVI ry:llä. Ruokatiedossa ruokaviennin kasvujohtajana toimii Jukka Vainionpää. Hän tiivistikin verkostotapaamisessa, että Ruokatieto muun muassa johtaa ruokaviennin strategiaa, edustaa yritysten näkemystä julkisiin palveluihin, priorisoi kohdemarkkinat, vaikuttaa ruokamaakuvan kehittämiseen, yksilöi ruokaviennin kasvua tukevia tutkimus- ja koulutustarpeita sekä toimii EU-hankehakijana. SUVI sen sijaan keskittyy enemmän operatiiviseen, konkreettiseen tekemiseen ja valmentaa erityisesti pk-yrityksiä vientikuntoon.

Tavoitteena on luoda Suomelle oma yritysvetoinen strategia ja sitä tukevat pysyvät rakenteet, selkeästi organisoitu ja resursoitu yksikkö sekä tälle kaikelle toimiva johtamisjärjestelmä toimintaa tukemaan.

Ei voida ajatella, että yritykset vastaavat yksin viennille asetettujen kasvutavoitteiden saavuttamisesta. Siihen tarvitaan tukea ja palveluita sekä valtiolta että alueilta, kuten esimerkiksi Business Finlandin rahoitusta tai Ruokavirastolta vientimaihin liittyvien vientiprotokollien edistämistä. Yritysten tulee saada vientiin liittyviä palveluita läheltä, ja siinä kohtaa uusien elinvoimakeskusten rooli on tärkeä. Vaikka ruoka-alan kasvuohjelman vastuuministeriönä toimii maa- ja metsätalousministeriö, niin esimerkiksi ulkoministeriön alle on tarkoitus saada ruokamaakuvaan, delegaatioihin ja messujärjestämisiin liittyviä kokonaisuuksia.

Kokonaisuuteen liittyen on perustettu vientiverkosto, johon halutaan mahdollisimman paljon yrityksiä mukaan. Liity mukaan täyttämällä webropol-lomake tai ottamalla suoraan yhteyttä Jukkaan jukka.vainionpaa(@)ruokatieto.fi tai ruokavienti(@)ruokatieto.fi.

SUVI valmentaa pk-yritykset vientikuntoon

SUVI ry (Suomen elintarvikevientiyhdistys) keskittyy operatiiviseen puoleen, kuten edellä jo todettiin. Toiminnanjohtaja Jarmo Talasrinne kertoi, että SUVI kiertää tämän vuoden aikana ympäri Suomea aktivoimassa yrityksiä ja muita vientiin liittyviä toimijoita alueilla. Tämän tunnetuksi tekemisen lisäksi SUVI valmentaa jäseniksi liittyneitä yrityksiä vientikuntoon. Siihen liittyen on olemassa RUNWAY-ohjelma, jossa tuotteita (ml. tuotekehitys, pakkaus, markkinointiviestintä, kohdemarkkinaan sopiminen) kehitetään yhdessä sparraajien kanssa. On tärkeää, että yritys hoitaa kuntoon tuotteeseen ja vientiin liittyvät asiat kotimaassa.

Niille yrityksille, joilla ei ole omaa vientiorganisaatiota, SUVI tarjoaa ratkaisun verkostoimalla ja luomalla yhteistyökumppanuusmahdollisuuksia. SUVIn uusi kotimarkkina-alue on Itämeren alue (ml. Norja). SUVIn toimintaan voi tutustua verkkosivulla www.su-vi.fi. Seuraava yritysverkoston isompi kokoontuminen järjestetään Tampereella 2.9.

FinFoodNet tukee alueiden välistä verkostoitumista ja tiivistää TKI-yhteistyötä

Kolmantena kokonaisuutena esiteltiin kuuden innokaupungin toteuttama FinFoodNet -hanke. Into Seinäjoen kehittämispäällikkö Sanna Kankaanpää kertoi, että hankkeessa rakennetaan alueiden välinen verkosto tukemaan kansainvälistymistä. Jokaisen alueen osalta etsitään olemassa olevat vahvuudet ja kehittämistarpeita (esim. palvelujen aukkopaikat) ja tehdään TKI-kartta, jossa avataan, mitä osaamista löytyy eri puolilta Suomea. Lisäksi tiivistetään yritysten ja TKI-toimijoiden sekä yritysten välistä yhteistyötä. Kolmannessa kokonaisuudessa vahvistetaan kansainvälistä yhteistyötä, jotta yritykset saavat hyödyn olemassa olevista kansainvälisistä verkostoista. Vaikka hanketoteutuksessa on mukana kuusi aluetta, niin yhteistyötä tehdään myös muiden kaupunkien ja maakuntien kanssa.


Vuodesta 2016 lähtien on keräännytty yhteen erityisesti pk-yritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävien toimijoiden ja hankkeiden kanssa keväisin ja syksyisin. Tapaamisten tarkoituksena on mahdollistaa tiedon ja kokemusten vaihto sekä auttaa löytämään mahdollisia yhteistyökumppaneita. Osallistua voi joka kerta tai silloin kun itselle sopii – kaikista tapaamisista tehdään muistiot, jotka lähetetään kaikille joskus tapaamisiin osallistuneille.

Koollekutsujana toimii valtakunnallinen Verkostoilla voimaa yhteistyöhön – Ruokasektorin koordinaatiohanke. Edellisen kerran tapaaminen järjestettiin 8.4.2025 ja silloin keskityttiin edellä esiteltyihin kansallisiin toimintoihin. Lisätietoja verkostotapaamista paivi.toyli(@)helsinki.fi.


Kirjoittaja
Päivi Töyli
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti