Maatalous kohtaa tällä hetkellä nopeita ja merkittäviä muutoksia. Kustannusten nousu, markkinoiden epävarmuus ja sääntelyvaatimusten kiristyminen haastavat perinteisiä toimintamalleja. Yrittäjiltä edellytetään entistä syvällisempää osaamista, jotta tuotteet pääsevät markkinoille. Energian hinnan vaihtelut ja taloudelliset paineet korostavat tarvetta uusille toimintatavoille, osaamisen kehittämiselle ja yrittäjien väliselle yhteistyölle.
Maatalouden menestymisen kannalta on tärkeää monipuolistaa toimintaa ja lisätä tuotettujen raaka-aineiden jalostusarvoa. Euroopan unionin osarahoittama ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttama KYLIS – Kehityksellä ja yhteistyöllä lisäarvoa maatalouteen -koulutushanke tukee maatiloja juuri näillä alueilla. Hanke tarjoaa käytännön koulutusta ja neuvontaa, jonka avulla yrittäjät voivat tunnistaa uusia kasvumahdollisuuksia ja vahvistaa osaamistaan muuttuvassa toimintaympäristössä.

Tukea elintarvikejalostuksen käynnistämiseen
Yksi KYLIS-hankkeen keskeisistä tavoitteista on vahvistaa maatilojen mahdollisuuksia monipuolistaa toimintaa elintarvikejalostuksen avulla. Jalostustoiminta antaa tiloille mahdollisuuden kasvattaa raaka-aineiden arvoa, parantaa kannattavuutta ja vastata kuluttajien kiinnostukseen paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita kohtaan. Esimerkiksi vilja voidaan jalostaa jauhoiksi, marjat hilloiksi tai mehuiksi.
Jalostustoiminnan aloittaminen edellyttää huolellista suunnittelua ja useiden osa-alueiden hallintaa. Yrittäjän tulee hallita muun muassa elintarviketurvallisuus, tuotekehitys, prosessit, markkinointi ja talous. KYLIS-hankkeessa toteutetaan koulutuskokonaisuus, joka tukee näiden osa-alueiden hallintaa käytännönläheisesti. Samalla osallistujilta edellytetään sitoutumista, jatkuvaa oppimista ja halua kehittää tilan toimintaa.
Koulutus tarjoaa käytännön työkaluja
Koulutuksen aikana yrittäjät saavat tietoa ja ohjausta muun muassa elintarvikelainsäädännöstä, tuoteturvallisuudesta, tuotekehityksestä, markkinoinnista ja talouden suunnittelusta. Painopisteenä on myös kestävä kehitys ja vastuullisuus, joiden merkitys korostuu myös kuluttajien päätöksenteossa.
Verkostoituminen on koulutuksessa keskeinen elementti. Yrittäjien ja asiantuntijoiden väliset yhteydet mahdollistavat kokemusten jakamisen, tuotekehityksen ja yhteisprojektien toteuttamisen. Tällainen yhteistyö voi synnyttää uusia innovaatioita ja vahvistaa koko alueen kilpailukykyä. Kun tilat yhdistävät osaamisensa ja resurssinsa, syntyy synergiaetuja, jotka hyödyttävät kaikkia mukana olevia.
Tulevaisuuden näkymiä
KYLIS-hanke tarjoaa konkreettisia työkaluja maatilayrittäjille, jotka haluavat kasvattaa tilansa kannattavuutta ja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin. Jalostustoiminnan kehittäminen ja yhteistyön lisääminen voivat olla ratkaisevia tekijöitä kohti monipuolisempaa, kestävää ja kilpailukykyistä maaseutuyrittäjyyttä Etelä-Pohjanmaalla. Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen ja osaamisen kehittäminen antaa tiloille eväät vastata kuluttajien tarpeisiin ja rakentaa tulevaisuuden liiketoimintaa.
Artikkeli on tuotettu osana Euroopan unionin osarahoittamaa KYLIS – Kehityksellä ja yhteistyöllä lisäarvoa maatalouteen -hanketta, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta.
Kirjoittaja
Jasmine Erkkilä, projektipäällikkö
Seinäjoen ammattikorkeakoulu SEAMK, Kestävät ruokaratkaisut -painoala






