Kolmen maaseutuyrityksen kasvutarinat osoittavat, että innovatiivisuus, tarinankerronta ja yhteisöllisyys voivat avata ovia uusille markkinoille. Scale Up Together! -hankkeen kick off -webinaarissa kuultiin inspiroivia esimerkkejä Ahvenanmaalta, Virosta ja Ruotsista.
Opettavaisia maatilakierroksia Ahvenanmaalla
Ronja Brenner ja Andreas Nordlund perustivat Sundissa sijaitsevan Nygårds Skogsgrisar -tilansa vuonna 2016. Tilan 36 sikaa elävät ulkona ympäri vuoden, vapaasti tonkien ja syöden. Lisäksi tilalla asustaa hevosia, koiria, kissoja ja kanoja.
Idea ohjatuista kierroksista syntyi asiakkaiden toiveista päästä näkemään tilan eläimiä. Nykyään vierailuja järjestetään kerran viikossa ennakkovarauksella. Kierroksilla ruokitaan eläimiä, tutustutaan tilan arkeen ja pohditaan yhdessä, mistä liha tulee. Asiakkaita riittää vauvasta vaariin, ja mukana on esimerkiksi koulu- ja päiväkotiryhmiä, yrityksiä, turisteja ja ystäväporukoita.
Sosiaalinen media on yrityksen tärkein kanava yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa. Se myös mahdollistaa markkinoinnin ilman suurta rahallista panostusta. Vaikka tilakierrokset tuovat vain noin 5 % liikevaihdosta, ne lisäävät lihan myyntiä ja vahvistavat asiakassuhteita. Tulevaisuudessa yrittäjät suunnittelevat uutta rakennusta, joka mahdollistaisi esimerkiksi illallisten tarjoamisen kierrosten yhteydessä.
Hunajaa ja elämyksiä Virossa
Meemeistrid sai alkunsa vuonna 2010, kun Kristi Terepin puoliso ryhtyi mehiläistarhaajaksi. Kristi Terep on itse alusta asti vastannut tuotekehityksestä ja yrityksen ilmeestä eli verkkosivut, sosiaalinen media ja design ovat olleet hänen käsissään.
Yrityksen toimintafilosofia perustuu laatuun ja innovatiivisuuteen. Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa Viron laajin valikoima maustettuja hunajia. Palkintojakin on kertynyt Best Farm Food Competition -kilpailusta.
Maatilamatkailuun liittyvä yritystoiminta käynnistyi virallisesti vuonna 2022, mutta juuret ulottuvat jo yrityksen alkuvaiheisiin. Tarinankerronta on keskeinen osa toimintaa. Terep kertoi esimerkin siitä, miten tarinat voivat syntyä yllättävistä yksityiskohdista: tilan vanhan rakennuksen raunioista löytyi kivi, johon oli kaiverrettu vuosiluku 1888 – rakennuksen rakentamisvuosi. ”Anna tarinan kuulua”, Terep kannustaa muita yrittäjiä.

Omenoista siideriä ja yhteisöllisyyttä Ruotsissa
Ruotsalainen perheyritys Köpings Musteri juhlii tänä vuonna kymmenettä vuottaan. Yrittäjä Lena Ryberg Ericsson kertoi, että yhteistyö muiden tuottajien kanssa on ollut yrityksen tavoitteena alusta asti.
Yrityksen kehittäminen vaati merkittäviä investointeja mehun- ja siiderintekolaitteisiin. Vahva usko liiketoimintaan kantoi, ja myös seuraava sukupolvi lähti mukaan. Nykyisin yritys valmistaa omenamehua ja -siideriä ja järjestää siiderimaistatuksia sekä ohjattuja kierroksia tilalla. Tuotteita myydään tilan omassa itsepalvelukaupassa ja yritys tarjoaa ennakkotilauksesta lounaita ja brunsseja, joissa hyödynnetään lähialueen raaka-aineita.
Pienen yrityksen haasteena on rajalliset taloudelliset resurssit. Tuotteet ovat usein kalliimpia, koska kustannukset eivät jakaudu yhtä laajasti kuin suurilla yrityksillä. Siksi viestinnän merkitys korostuu: vastuullisuus ja laatu on osattava kertoa asiakkaille. Ryberg Ericsson kannustaa hyödyntämään sosiaalisen median osaajia, kuvaajia ja tuotekehittäjiä. On tärkeää, että yritys erottuu ja jää kuluttajien mieleen.

Scale Up Together! -hanke tukee maaseudun ruoan ja matkailun parissa toimivia yrittäjiä yritystoiminnan kehittämisen ja kasvun polulla sekä tarjoaa rajat ylittävää innovointia ja yhteistyöverkostoja.
Hanke saa rahoitusta Interreg Central Baltic 2021–2027 -ohjelmasta ja sitä koordinoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Projektikumppaneita ovat Enterprising Archipelago (Ahvenanmaa), Estonian Rural Tourism (Viro), Södertörnin korkeakoulu (Ruotsi) ja Turun ammattikorkeakoulu (Suomi).
Kirjoittaja
Suvi-Tuuli Laaksonen
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti






