Luonnontuotealan yrittäjyys kiinnostaa monia, mutta alkuun pääseminen voi tuntua hankalalta. Ensin on toki oltava liikeidea. Luonnontuotealla yrittäjyys voi perustua pelkästään keruuseen, jatkojalostukseen tai molempiin. Keruu työllistää kausittain, mutta jatkojalostuksessa vain taivas on rajana ja mahdollisuudet monet.
Kerääminen on rankkaa työtä, ja keruunopeudessa on valtavia vaihteluita eri kasvien ja kasvupaikkojen välillä. Omat haasteensa tuo sää ja keruuseen innokkaasti osallistuvat pörriäiset. Kasvupaikkoja saattaa joutua toisinaan etsimään pitkienkin matkojen päästä. Toisaalta luonnossa mielellään liikkuvalle työ voi olla erittäin mielekästä ja parhaillaan taloudellisesti erittäin kannattavaa.
Taloudelliseen puoleen haasteensa tuo se, että vähemmän käytettyjen luonnontuotteiden hinnat eivät ole vakiintuneet. Oman keruunopeuden tarkkailu ja sen pohjalta hinnoittelu on syytä tehdä huolella. Hinta on aina myyjän ja ostajan välinen sopimus, joten vaihtelua voi olla laajasti. Jatkojalosteiden hinnoissa sen sijaan on selvästi enemmän vertailupohjaa.
Vinkkejä aloitteleville yrittäjille
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen maaseuturahastosta rahoittamassa, Suomen 4H-liiton ja Suomen metsäkeskuksen yhteisessä Yrittäjyyttä luonnosta -hankkeessa madalletaan kynnystä lähteä alalle yrittäjäksi. Hankkeessa tuotetaan tietoa, osaamista ja toimintamalleja luonnontuotteiden tehokkaiden ja toimivien tuoteketjujen synnyttämiseksi sekä liiketoimintaedellytyksien parantamiseksi.
Menneillään olevan hankkeen ja samojen toteuttajien aiemman Töitä luonnosta -hankkeen tuomien kokemuksien myötä voimme antaa aloitteleville yrittäjille muutamia vinkkejä.
Oma aktiivisuus on tärkeässä roolissa. Paljon puhutaan siitä, että luonnontuotteille on kysyntää ja sen myötä helposti ajatellaan, että riittää kun kerää ja kasvit viedään käsistä. Näin se ei kuitenkaan aukottomasti ole, jos omaa keruutoimintaansa ei mainosta. Kannattaa siis itse olla aktiivinen potentiaalisten raaka-aineen ostajien suuntaan, suorittaa poimijakortti ja rekisteröityä kerääjärekisteriin.
Jos pienesti haluaa aloittaa, ovat ravintolat tähän hyvä väylä ja suora yhteydenotto toimivin menetelmä. Teollisuuden ostajat toivovat ja vaativat usein isompia eriä ja toimitusvarmuutta. Toimitusvarmuuden takaamiseksi yhdessä yrittäminen joko useamman innostuneen kerääjän porukalla tai esimerkiksi osuuskuntamuotoisena toimintana on hyvä vaihtoehto. Verkostoituminen on tärkeää.
Yhteistyöverkostot ja välityspistetoiminta helpottaa kustannuksissa
Yhteistyössä on voimaa ja tehokkuutta, joten yhteistyöverkostojen kehittämiseen panostetaan Yrittäjyyttä luonnosta -hankkeessa. Kesällä 2022 kehitetään villiyrttien välityspistetoimintaa ostajien ja myyjien yhteen saattamiseksi. Marjojen ja sienten parissa ostopistetoimintaa on monille tuttua ja toteuttajia on useita, yhtenä esimerkkinä 4H-satosankarit toiminta. Muiden luonnontuotteiden kuten villiyrttien parissa toimintaa on vielä vähäisessä määrin. Ostopistetoiminnassa kuka tahansa voi myydä erikseen ostajien kanssa sovittuja villiyrttejä asianmukaisesti kerättyinä ostopisteelle. Pisteellä hoidetaan välivarastointi ja mahdollisesti kuivaus, ja sieltä raaka-aine toimitetaan varsinaiselle ostajalle eli jatkojalostajalle.
Keruussa itsessään, keräsipä sitten itselle tai eteenpäin myytäväksi on tärkeää huolehtia asianmukaisesta säilytyksestä ja varastoinnista. Monet luonnon raaka-aineet pilaantuvat herkästi, joten kylmäketjusta huolehtiminen on eriarvoisen tärkeää. Yksistään aloittelevalle yrittäjälle laitteiden hankinta tulee kalliiksi. Tarvittavien laitteiden ja välivarastojen puute on usealle innokkaalle kerääjälle haastavin tekijä. Yhteiskäyttötiloilla ja laitteiden yhteiskäyttöverkostoilla toimeen on helpompi tarttua. Tästä saamme niin ikään kokemuksia tulevalla kasvukaudella.
Luonnontuotteiden keruu on hyvä mahdollisuus myös opiskelijoille ja kausityöksi
4H-järjestössä tehdään runsaasti työtä luonnontuotealan kehittämiseksi, lisäksi nuorisojärjestössä olemme luonnollisesti myös nuorten asialla, ja kannustammekin nuoria tarttumaan luonnontuotealan mahdollisuuksiin. Luonnontuotteiden keruu työllistää mukavasti juuri opiskelijoiden loma-aikaan ja tarjoaa hyvän kausityön mahdollisuuden. Useat nuoret ovat innostuneet hankkeiden myötä tarttumaan yritystoimintaan niin luonnontuotteiden keruussa kuin omien tuotteiden, kuten luonnonkosmetiikan kautta.
Meidän hankkeemme lisäksi käynnissä on useita muita luonnontuotealan kehittämishankkeita. Kiinnostuneille vinkiksi sanottakoon, että kannattaa ehdottomasti tutustua oman alueen hanketoimintaan. Hankkeet tarjoavat seminaareja, webinaareja, opintomatkoja, tietoa ja verkostoja. Kehittämishankkeiden kautta moni alan yritystoiminta on saanut alkunsa!
Vielä viimeisenä vinkkinä Kaakkois-Suomessa asuville luonnonkosmetiikka yrittäjyydestä kiinnostuneille tiedoksi, että 20.4 alkaa Lisätuloja luonnonkosmetiikalla koulutuskokonaisuus, jonne mukaan mahtuu vielä.
Kirjoittaja
Reetta Tupasela
Yrittäjyyttä luonnosta -hanke, Suomen 4H-liitto
Kuvat: 4H
Kuusenkerkkä vei mennessään
Riitta Puolakka Day Oy:sta kertoi omasta yrittäjän taipaleestaan ja kiinnostuksesta luonnontuotteisiin:
”Luonnonvara on aina kiinnostanut minua, mutta sysäys kuusenkerkkä-yrittäjäksi lähti käyntiin edellisen työnsarkani loppuessa kertaheitolla. Lehtialan työt loppuivat pandemian rokottaessa venäläistä turismia, mutta pääsin onnekseni Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan yrittäjille ja viestinnän toimijoille järjestämälle kurssille parantamaan yritykseni näkyvyyttä. Yritysideaa tai myytävää tuotetta ei vielä silloin ollut, mutta sain tärkeää kannustusta eteenpäin.
Kuusenkerkkä tuli kuvioihin maistellessani keväisen käen kukkuessa lähimetsän kuusikon antia: se oli siinä! Perinnetiedon mukaan ikivihreää kerkkää on käytetty muun muassa kipuihin, tulehduksiin ja nestekierron vilkastuttamiseen. Nykyaikana se on myös monipuolinen mausteyrtti, joka antaa metsäisen ja lähes sitruunaisen raikkaan maun erilaisiin juomiin ja ruokiin aina smoothieista liha-annoksiin.
Yritykseni Day Oy myy 6kerkkä-tuotteita eli jauhettua ja tuoreena pakastettua kuusenkerkkää sekä kuusenkerkkäsuolaa. Näen, että luonnonläheisyys, ekologisuus ja kestävä kehitys on tullut jäädäkseen, ja että yrittäminen on vastuullisien tekojen tekemistä. Tällä hetkellä yritykseni tavoitteena on uusien kumppanuuksien ja tulevaisuuden yhteistyöverkoston rakentaminen.”