Syyskuussa järjestetty Food Days kokosi yhteen elintarvikealan yrittäjiä, asiantuntijoita sekä tutkimus- ja innovaatiotoimijoita Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Ruokasektorin koordinaatio sekä FinFoodNet -hankkeiden isännöimässä sessiossa kolme yritystä avasi kokemuksiaan ruokaviennistä.

Mustakauran voimin maailmalle
Marianne ja Janne Lehtisen luotsaama Korvalaanen Oy sai alkunsa kuusi vuotta sitten pariskunnan ensitreffeillä. Yritys tuottaa viljatuotteita, kuten ruista, ohraa ja öljyhamppua, mutta sen erikoisuus on mustakaura – perinteinen suomalainen lajike, jonka tumma kuori kätkee sisäänsä tavallisen kauran näköisen ytimen.
Aluksi tuotanto pyöri naapurin myllyllä, mutta sen lopetettua Lehtiset hankkivat käyttöönsä Ylöjärvellä sijaitsevan myllyn. Vanhassa myllyssä on omat haasteensa, mutta myös ainutlaatuinen tarina. Jos esimerkiksi jokin myllyssä menee rikki, täytyy asia selvittää itse, sillä valmiita ohjeita ei ole.
Korvalaasen tuotteita on myynnissä tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Yritys ei tähtää massatuotantoon, mutta laajentuminen on toiveena. Kansainvälistä kiinnostusta onkin jo herännyt, ja alkuvuodesta yritys esitteli mustakauratuotteitaan Berliinissä Grüne Woche -messuilla.
Marianne Lehtisen mukaan yrityksen menestyksen salaisuus on tuotteiden hyvä maku ja vahva tarina. Suomalainen, vähän prosessoitu ja perinteinen kaura herättää kiinnostusta. Yritys tekee yhteistyötä hotellien, oppilaitosten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Mustakaurasta on kehitetty muun muassa granolaa, ja yhteistyöverkostot ulottuvat aina Saksaan saakka.

Terveellisiä välipaloja ja premium-vientiä
Vuonna 2021 perustettu Wild&Berg syntyi Viktoria Forsbergin tarpeesta löytää perheelleen terveellisiä välipaloja. Yrityksen tuotteet sisältävät proteiinia, kuitua ja terveellisiä rasvoja, ja makeutuksessa käytetään taateleita sokerin sijaan. Tuotteita myydään laajasti S-ryhmän ja Keskon myymälöissä, ja yritys valmistaa myös välipalapatukoita Pirkka Parhaat -sarjaan. Vuoden 2025 alussa Forsberg osallistui perheensä kanssa Leijonan luola -ohjelmaan, jossa neljä viidestä sijoittajasta lähti mukaan yritykseen.
Viennissä Wild&Berg korostaa Suomen kaunista luontoa ja panostaa brändäykseen. Yritys on esitellyt tuotteitaan kansainvälisillä messuilla, kuten Super Yacht Foodie -tapahtumassa Ranskassa, World Travel and Catering & Onboard Services -messuilla Saksassa sekä Fast Food & Café & Restaurant -messuilla Ruotsissa. Ulkomailla suomalaisia raaka-aineita ja tarinaa arvostetaan, ja tuotepakkaukset ovat saaneet kiitosta.
Forsberg nosti esiin myös haasteen: yhteydenpito potentiaalisiin asiakkaisiin olisi tärkeää pysyvien kumppanuuksien aikaansaamiseksi, mutta resurssien vähäisyyden vuoksi jälkimarkkinointi on jäänyt puutteelliseksi. Ratkaisuksi yritys on hiljattain palkannut kaksi uutta myyntihenkilöä vahvistamaan asiakassuhteita.

Gluteenittoman kauran kansainvälinen menestys
Kinnusen Mylly perustettiin vuonna 1962, ja viimeiset kuusi vuotta yritys on keskittynyt gluteenittoman kauran tuotantoon. Brändi 65 Oats viittaa maailman pohjoisimman myllyn sijaintiin 65. leveyspiirillä. Pitkä valoisa kesä, ja puhdas suomalainen vesi luovat kauralle ainutlaatuiset kasvuolosuhteet.
Yrityksen myynti- ja vientimyyntipäällikkö Teija Ruokamo kertoi, että kauraa viedään jo yli 40 maahan, ja sitä päätyy kuluttajien lautaselle esimerkiksi kaurajuomissa, myslissä ja granolassa. Gluteenittoman kauran taustalla on tarkka prosessi, joka varmistaa, ettei kontaminaatiota muiden viljojen kanssa synny.
Kinnusen Mylly korostaa läpinäkyvyyttä ja jäljitettävyyttä. Asiakkaat tietävät, miltä tilalta vilja tulee, ja pitkäaikaiset kumppanuudet ovat toiminnan ytimessä. Kansainvälistä brändiä on rakennettu alusta asti ja messut ovat olleet tärkeä kanava uusien asiakkaiden löytämiseen.
Yritys osallistuu muutamille suurille messuille vuosittain. Ruokamo korosti, että messuilla yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on tärkeää, sillä suuremmalla yhteisosastolla näkyvyyttä on huomattavasti helpompi saavuttaa.
Seuraavan kerran Food Days järjestetään Seinäjoella 29.9.–1.10.2026. Sitä järjestävät yhteistyössä Into Seinäjoki Oy, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja
Suvi-Tuuli Laaksonen
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
Kuvat: Sarah Senf






