Maakunnista

Elintarvikeyrittäjien ja kaupan tuotekehitysyhteistyöllä uusia tuotteita markkinoille

TUMA Tuotekehityspolun yrittäjät pakastekuivattujen tuotteita arvioimassa Heli Pirisen johdolla. Kuva Leena Pölkki.
385Lukenut

Keski-Suomessa on tehty tuloksellista tuotekehitystä elintarvikeyrittäjien, kaupan, tutkimuksen ja opiskelijoiden yhteistyönä. Käytännönläheinen tekeminen on johtanut uusiin tuotteisiin ja innostanut yrittäjiä kehittämistyön jatkamiseen.

Ryhmä pääosin keskisuomalaisia elintarvikeyrittäjiä on tehnyt verkostomaista tuotekehitystyötä Tuotekehityksellä meille ja maailmalle -yhteistyöhankkeessa vuoden 2024 syyskuusta lähtien. Hankkeessa kehiteltyjä tuotteita ja tuoteaihioita on sparrattu paikallisten kaupparyhmien edustajien kanssa Keskisuomalainen menestysresepti-konseptilla. Palautetta on kerätty myös Jamkin Future Factory-opiskelijoiden kaupparyhmissä toteuttamilla kuluttajatestauksilla. Ja tulosta on syntynyt. Uusia tuotteita löytyy jo kaupan hyllyltä, ja uuden liiketoiminnan käynnistämiseen sekä investointeihin liittyviin suunnitelmiin on saatu suuntaa ja vahvistusta.

Tutkimus ja asiantuntijat tuotekehityksen sparraajina

Hankkeessa odotellaan paraikaa suurella mielenkiinnolla Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen tutkimuspilotin tulosten valmistumista valituista tuotteista. Tutkimuspilotin tarkoituksena on käynnistää elintarvikekemian tutkimusta tuotekehityksen tueksi ja avustaa tuotekehitystä elintarvikekemian näkökulmasta. Samalla tavoitteena on tutkimusmenetelmien ja -ympäristön kehittäminen palvelemaan tulevaisuudessa elintarvikealan paikallisia toimijoita.

Yrittäjät itse ovat perehtyneet hankkeessa ensin tuotekehityksen teoriaan ja päässeet oppimaan työpajoissa alan parhailta asiantuntijoilta sekä toisiltaan. Sen jälkeen he siirtyivät Kädet savessa-osuuksissa tuotekehityskeittiöön ja kehittivät asiantuntijoiden opastuksella tuotteitaan käytännössä. Tiiviit päivät olivat tuloksellisia ja tuoteaihioita syntyi kymmeniä. Näistä valittiin yhdessä arvioiden parhaat jatkoon eli kaupan edustajien ja asiantuntijoiden sparrattaviksi. Keskustelu tuotteista oli intensiivistä ja vuorovaikutuksellista, ja yrittäjät saivatkin arvokasta palautetta sekä kehittämisehdotuksia.

Onnistumisia ja eväitä tulevaan

Sparrausten ohella yrittäjät pääsivät vierailemaan ja tutustumaan yhteistyökauppojen toimintaan sekä esittelemään heille omaa toimintaansa. Oppia on haettu myös kotimaan ja Italian benchmarking-matkoilta. Lopputulosta ja toimintamallia voidaan pitää jo tässä vaiheessa onnistuneena, sillä vuoropuhelu yrittäjien ja kaupan välillä on ollut suoraa ja vaikuttavaa. Yhtenä osoituksena tästä uudet tuotteet kaupan valikoimissa. Vielä vaiheessa olevien tuotteiden kehitystyö yrityksissä jatkuu, ja myös vientiin on näkyvissä avauksia.

Hankkeen tuloksista ja syntyneistä tuotteista päätöstilaisuudessa Jamkin pääkampuksella, Rajakatu 35, Jyväskylä torstaina 12.6. Tervetuloa! Lue lisää ja ilmoittaudu 5.6. mennessä.

Kirjoittaja
Leena Pölkki, vanhempi asiantuntija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Liiketoimintayksikkö

Kuva Leena Pölkki


Tuotekehityksellä meille ja maailmalle on Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima yhteistyöhanke (1.9.2024-31.7.2025), jossa osatoteuttajana on Jyväskylän yliopisto, ja yhteistyökumppaneina Osuuskauppa Keskimaa sekä K-Citymarketkauppiaita (Seppälä, Keljo, Äänekoski) Keski-Suomesta. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseuturahastosta. Yritysten omarahoitusosuus on 20 %.