Kainuun Sienijaloste Sienestä Oy on jo kuudentoista vuoden ajan kerännyt ja jalostanut luonnonsieniä erityisesti kotimaisten ravintoloiden käyttöön sekä elintarviketeollisuuteen. Matkan varrella on avautunut myös kansainvälisiä ovia. Sieniä on viety esimerkiksi Sveitsiin luontaistuoteteollisuuden raaka-aineeksi ja Ranskassa tukkuliikkeiden kautta ravintoloihin. Tällä hetkellä yritys jalostaa yli kymmentä sienilajia.
Yrittäjä Esko Holopaisen oma tausta keittiömestarina näkyy yrityksen toiminnassa.
– Emme ole massatuottaja, vaan haemme arvonlisää jalostuksella. Tarjoamme sellaisia tuotteita, joille ravintoloissa on käyttöä, avaa Holopainen yrityksen toimintaperiaatteita.
Verkostot toiminnan tukena
Keräilyverkosto perustuu paikallisiin poimijoihin, ja mukana on myös alueelle muuttaneita maahanmuuttajia. Iloisia yllätyksiä ovat tarjonneet sienestyksestä innostuneet nuoret perheet.
Tulevaisuudessa on suunnitelmissa järjestää oppilaitosvierailuja, joilla halutaan herättää kiinnostusta sienestykseen ja tarjota nuorille mahdollisuus lisätienesteihin. Sosiaalinen media ja netistä löytyvät ohjeet ovat madaltaneet kynnystä ryhtyä poimijaksi, ja parhaimmillaan poiminta voi tuoda lisätuloja työttömille tai opiskelijoille.
Yritys tekee yhteistyötä myös muiden hankkijoiden kanssa, jos satotilanne sen sallii.
– Yrityksellämme on laaja lajivalikoima, joten voimme vaihtaa tuotteita tarpeen mukaan. Alalla on kilpailua, mutta käännämme kilpailutilanteen mieluummin yhteistyöksi, kertoo Holopainen.

Kasvava kysyntä kohtaa resurssien rajallisuuden
Luonnontuotteiden arvostus ja sienten kysyntä ovat nousussa, mutta rajalliset resurssit ja koronapandemian taloudelliset vaikutukset ovat haastaneet yritystoimintaa. Satovaihtelu on yleinen haaste luonnontuotealalla.
– Hyvinä vuosina pyritään keräämään varastoa pakasteiden ja suolasienten muodossa, jotta huonompina vuosina olisi puskuria. Tänä vuonna pitkä hellejakso viivästytti satoa kuukaudella, ja kantarellit päätyivät lähes kokonaan kuivaukseen, avaa Holopainen alan haasteita.
Tulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa jalostusta ja löytää lisäkäsiä operatiiviseen työhön. Kysyntää on tullut myös muille luonnontuotteille.
Omistajanvaihdos vaatii suunnitelmallisuutta ja kannattavuutta
Maaseudun yritysten omistajanvaihdokset ovat nousseet viime aikoina keskusteluun, ja mediassakin on pohdittu, mistä yrityksille löytyy jatkajia. Myös Esko Holopainen kertoo miettineensä, miten yrityksen toiminta jatkuu sitten, kun omat eläkepäivät koittavat.
Omistajanvaihdos ei ole pelkkä kauppakirja, vaan pitkä prosessi. Yrityksen tulee olla kannattava ja houkutteleva, jotta uusi yrittäjä pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Holopainen kertoo asettaneensa viisivuotissuunnitelmia, jotta yritys saadaan vahvalle pohjalle ennen mahdollista omistajanvaihdosta.
Holopainen näkee luonnontuotealan vetovoimaisena: luonnontuotteet ja ekoajattelu ovat nousussa, ja esimerkiksi sienituotteiden kysyntä kasvaa. Omistajanvaihdos voi olla myös mahdollisuus yhdistää toimintoja esimerkiksi täydentämällä maatilaa sesonkiluonteisella luonnontuotealan yrityksellä. Mahdollisen jatkajan löytämisestä Holopainen ei siis koe suurta huolta, sillä alan näkymät ovat positiiviset.
Kannattavuus on kuitenkin avainasemassa, kun yritykselle etsitään jatkajaa. Vaikka kiinteistöt, laitteet ja olemassa olevat asiakassuhteet tuovat arvoa, todellinen kiinnostus syntyy yritysten tunnuslukujen näyttäessä hyvältä. Omistajanvaihdoksessa olennaista on myös se, että yrityksen myyjä saa elämäntyöstään riittävän korvauksen.
Luonnontuotealalla perinteiset taidot ja innovatiiviset jalostustavat kulkevat käsi kädessä. Kun omistajanvaihdos aikanaan tulee ajankohtaiseksi, ratkaisevaa on, löytyykö yritykselle idearikas jatkaja, joka uskaltaa tarttua alan tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Kirjoittaja
Suvi-Tuuli Laaksonen
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti







